sunnuntai 14. elokuuta 2011

Isoäidinneliöitä -KyJy #2 on valmis

Nyt on suurin Kyjy-työni valmistunut. Olen saanut jo kuusi eli 1/4 kyjytöistäni valmiiksi.
Isoäidinneliöpeitto ja Miuku nurmikolla.
Tekoaika: 27.6-12.8.2011
Ohje: Novita kevät 2011
Kenelle: Maailman suurimpaan tilkkupeittoon
Lanka: Novita 7 veljestä, Luxus Cloud ja Wind eri värejä yht. n. 850 g
Koukku: 4.5
Koko: n. 90 x 120 cm
Isoäidinneliöpeitto portailla.
Viime aikoina on isoäidinneliöitä näkynyt vähän joka paikassa ja se sai minutkin innostumaan vaikka aiemmin en ole niistä pahemmin innostunut. No nyt on minun peittoni valmis. Kaikki langat on kaivettu omasta varastosta ja tästä peitosta näkee kyllä mistä väreistä minä tykkään. Punaisen eri sävyt violetti ja sinisen sävyt ovat hyvin edustettuina, mutta esimerkiksi vihreä puuttuu kokonaan. Jokaisessa neliössä on kuusi kerrosta ja kerros kiinteitä silmukoita, jotka on tehty grafiitin värisellä langalla. Neliöitä tässä peitossa on yhteensä 48 ja ne on virkattu yhteen  samalla grafiitin värisellä langalla. Oli tarkoitus vielä reunustaa peitto tuolla grafiitilla, mutta se loppui kesken. Siksi peiton reunassa on kerros petrooleja kiinteitä silmukoita. Kaikista vaikeinta peiton tekemisessä oli miettiä mihin järjestykseen nuo palaset laittaisi, kun eri värisiä paloja oli tehty ihan vaan sen mukaan miten lankaa riittää. Mutta lopputulos näyttää ainakin valokuvissa ihan hyvältä. Ja tämä peitto on menossa sinne Novitan keräykseen, missä kerätään maailman suurinta tilkkupeittoa. Tämä on juuri sellainen ennätys, missä on kiva olla mukana. Matkahuoltoon käyn tämän nakkaamassa syyskuun alussa, kun opiskelut taas jatkuu. 
   Toivottavasti Kyjyilyni jatkuvat samassa tahdissa kuin tähän asti eli joka viikko saisi jotain uutta valmiiksi. Silloin tulisi kaikki työt valmiiksi määräaikaan mennessä ihan kevyesti. Peiton jälkeen minulla on ollut sellainen ongelma, etten ole tiennyt mitä työtä tekisin seuraavaksi. Valinnan varaa on aivan liikaa. Tekisikö ensin  joululahjat valmiiksi, että saisi ne ainakin tehtyä. Toisaalta syksyä varten tarvisin uudet lapaset ja pipon. Huivejakin tekisi mieli neuloa. Perjantaista asti olen kuitenkin neulonut Fine van Brooklyn sukkiani. Jospa nevalmistuvat seuraavaksi. Tai sitten yksi joululahja, jota olen myös edistänyt pikku hiljaa. Sen näkee sitten. Mukavaa viikon alkua kaikille!

11 kommenttia:

  1. Peitto on tosi kaunis, olet saanut tosi nätisti aseteltua palat paikoilleen.

    Vilkaisepa blogiini, siellä voi olla jotain sinulle :)

    VastaaPoista
  2. Voi kun on niiiiiin ihana peitto! :)

    VastaaPoista
  3. Hieno peitto! Tiedoissa vain taitaa olla jokunen numerovirhe, aika mahtava seitsemän metrin viltti :D

    VastaaPoista
  4. Kiitos kaikille ihanista komenteistanne.

    VastaaPoista
  5. Valehtelematta varmaan kaunein isoäidinneliöistä tehty peitto jonka olen nähnyt. Ihanasti valitut värit.

    VastaaPoista
  6. Kauniisti yhteen sointuvat värit tässä peitossa! :) Ihana

    VastaaPoista

Kerrothan minulle mitä tykkäsit, kiitos.