sunnuntai 18. joulukuuta 2011

Joulupalloja

Pitihän minunkin kokeilla joulupallojen neulomista kun kaikki muutkin niitä tekevät. Ensimmäisen kerran, Arnen ja Carlosin joulupallo kirjan kirjakaupassa näin en niistä innostunut. Mutta sitten niistä oli juttua niin tv:ssä kuin lehdissäkin ja hesarissa oikein ohje palloihin niin ei muuta kuin neulomaan.
Tässä on neljä ensimmäistä. Kolmeen ensimmäiseen löytyi mallipiirros siitä hesarin jutusta. Sitten syntyi idea joulukuusi pallosta ja kuuseen laitoin koristeeksi kullan värisiä helmiä joita löysin varastostani.

 Sitten seuraavat neljä. Kuusi pallo samalla mallilla kuin edellinen, mutta eri tausta on punaisen sijasta valkoinen. Sitten tuollainen puna-vihreä pallo, johon otin mallineuleen Upeat kirjoneulesukat kirjasta, joka minulla on ollut kirjastosta lainassa. Seuraavaan tähti-palloon löytyy ohje tämän vuoden Kauneimmat joulun käsityöt lehdessä. Kun neuloin sitä minulle tuli joulutähti-kukka mieleen ja siksi laitopin helmen tuohon keskelle. Tämä pallo tehtiin hiukan eri lailla kuin muut ja minusta siitä ei tullut yhtä hyvä. Viimeisenä tuollainen poro-pallo. Poro kuvio löytyi Interweave Knits -lehden numerosta Fall 2011 ja siitä True North-lapasista.
Seuraavaan sydän palloon katsoin mallia kuvasta ja piirsin suurin piirtein sopivan kuvion. Ihan hyvin mielestäni oniistuin vaikka itse sanonkin. Viimeiseen palloon tein saman poron kuin aiemmin. Värit vain ovat päinvastoin ja siihenkin on lisätty helmiä pikkusiskon toiveiden mukaan. Tässä vaiheessa ei pallojen tekeminen enää innostanut ja oli aika siirtyä tekemään jotain muuta. Tulihan noita jo ihan mukavasti tehtyä. Tässä vielä tarkempaa tietoa palloista.
Tekoaika: 4-17.12.2011
Ohje: Helsingin Sanomat, Kauneimmat joulun käsityöt, Upeat kirjoneulesukat kirja jaInterweave Knits Fall 2011 sekä omasta päästä
Lanka: Novita Nalle valkoinen 43 g, punainen 39 g ja vihreä 19 g
Puikot: 3
Eilen illalla aloitin tosissani neulomaan Dahliaa ja ainakin vielä se on hauskaa. Kaavio A tuli jo eilen illalla tikutettua. Saa nähdä hidastuuko tahti sitten, kun selän pitsi osuus on tehty ja pitää alkaa neulomaan pelkkää sileää. Viimeiset jouluostoksetkin pitäisi huomennna tehdä, paketoida lahjat sekä siivota ja leipoa äidin apuna, joten neulonta aikakin voi olla ensi viikolla vähän kortilla, mutta sitten joulunpyhinä on aikaa neuloa.
Hyvää joulun odotusta kaikille!

8 kommenttia:

  1. Siis aivan ihanat pallot!
    Tosi onnistuneet!

    VastaaPoista
  2. Ihania palloja! Minäkin tein nuo Hesarissa olleet palloset ja pari muuta omin ohjein.

    VastaaPoista
  3. Kauniita palloja kaikki, mutta tuo sun kuusipallosi on ihan paras, hienosti suunniteltu koriste!

    VastaaPoista
  4. Kauniita joulupalloja, varsinki tuo joulukuusipallo! :)

    VastaaPoista

Kerrothan minulle mitä tykkäsit, kiitos.