maanantai 4. heinäkuuta 2016

Rocio

Olen jo pitkään ihaillut Joji Locatellin suunnittelemia malleja. Jotenkin ne ovat juuri minun tyylisiä. Jostain syystä en ole vain saanut toteutettua niistä yhtään. Nyt toukokuussa yksi hänen suunnittelemansa takki päätyi viimein puikoilleni.


Rocion katseenvangitsijana on kaksi kaunista pitsikaistaletta selässä. Niitä oli myös mukava neuloa, vaikka mallineule ei ihan heti jäänyt muistiin. Muuten takki on aika perus ja varsinkin helman neulominen oli aika tylsää.


Lankana käytin Dropsin Lacea, koska tavoitteena oli saada kevyt ja pieneen tilaan menevä pikku takki, jota on helppo kuljettaa mukana. Lankaa ei mennyt kuin 145 g ja takki ei tunnu painavan juuri mitään. Silti takki lämmittää mukavasti.



Takin kiinnitykseen harkitsin ensin nappeja, mutta sitten löysin Titityyn verkkokaupasta kauniita hakasia. Niitä oli pakko tilata tätä takkia varten. Vielä ompeluvaiheessa arvoin monellako hakasella takin kiinnitän, mutta lopulta kolme vaikutti kaikkein parhaalta määrältä.



Tästä takista tuli jopa ihanmpi kuin osasin odottaa. Tämä ei varmasti jää ainoaksi Joji Locatellin malliksi, jonka teen.

Rocio:

Tekoaika: 13.5.-26.6.2016
Ohje: Rocio by Joji Locatelli
Lanka: Garnstudio DROPS Lace vaalea violetti (4434) 145 g
Puikot: 3 mm, 2.5 mm etureunaan ja 2 mm helmaan ja hihansuihin
Koko: 38/40
Fiilis: Aivan ihana!
Linkki Ravelryn projektiin: Rocio

16 kommenttia:

  1. Kaunis takki, näyttääkin niin kevyeltä! Lace on aika ohutta, en ole tajunnut, että lanka toimii neulevaatteissakin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Hyvin toimii Lace vaatteessakin, mutta kyllähän sitä saa aika kauan tikuttaa vaatteeksi, kun se tosiaan on niin ohutta.

      Poista
  2. Upea takki, tuo selän pitsikuvio on ihastuttava!

    VastaaPoista
  3. Kaunis takki ja ihanan kevyen oloinen. Hakaset ovat todella kauniit tuossa mallissa. Minäkin olen ihastellut Jojin malleja, en vain ole saanut aikaiseksi neuloa yhtään.
    Kaunis kesäinen maisema taustalla:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Maailmassa on niin paljon kaikkia ihania neulemalleja, ettei kaikkia vain ehdi neulomaan. Juhannuksena oli kaunis ilma kuvata takkia, toisin kuin viime päivinä.

      Poista
  4. Ihana takki. Upeat pitsikuviot ja nuo hakaset sopivat täydellisesti.

    VastaaPoista
  5. Upea! Selän pitsikuvio on todellinen katseenvangitsija.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Tätä takkia pitäessä täytyy kyllä pitää hiuksia kiinni, ettei ne peitä tuota pitsiä.

      Poista

Kerrothan minulle mitä tykkäsit, kiitos.