perjantai 30. joulukuuta 2016

Taimitarhan joulukalenterisukat 2016

Joulukalenteri sukista on tullut minulle jo perinne. Vuonna 2012 neuloin Jouluiset mysteeri sukat. Viimeiset kolme vuotta olen neulonut jämälankavillasukkajoulukalenteri sukkia (vuosien 2013, 2014 ja 2015 sukat). Tänä vuonna päätin neuloa Niina Laitisen suunnittelemat Joulukalenterisukat. Pitkin vuotta olen ihaillut hänen mysteerineulontana julkaistuja sukkamallejaan, mutta nyt vasta sain aikaiseksi liittyä mukaan. Eikä kyllä tarvinnut katua.


Tämä oli hyvin suunniteltu joulukalenteri. Missään vaiheessa en pahasti tipahtanut jälkeen, kuten jämälankavillasukkajoulukalenterien kanssa on joka vuosi käynyt. Jokaisen päivän osuus oli helposti neulottavissa päivän aikana. Tiheytenikin sopi täydellisesti ohjeeseen ja vain ohjetta noudattamalla sain omaan jalkaani sopivat sukat.


Sen verran kuitenkin säädin omiani, että tein kantapäästä ranskalaisen. Ja koska sen jälkeen minulla oli enemmän silmukoita kuin ohjeessa, tein kiilakavennukset sukan pohjaan. Sillä tavoin sain  ylimääräiset silmukat kavennettua pois huomaamattomasti.


Näistä tuli niin ihanat sukat. Varmasti osallistun Niina Laitisen mysteerineulontoihin toistekin,


Joulukalenterisukat 2016:

Tekoaika: 1.-24.12.2016
Ohje: Joulukalenterisukat 2016 by Niina Laitinen
Lanka: Nordia Produkter Ville valkoinen (800) 140 g ja Novita 7 veljestä Raita purppura-kanerva 81 g
Puikot: 3.5 mm
Koko: leveä pohje
Muokkaukset: ranskalainen kantapää ja kiilakavennukset sukan pohjaan.
Fiilis: Näistä tuli tosi ihanat!
Linkki Ravelryn projektiin: Joulukalenterisukat 2016

6 kommenttia:

  1. Kauniit värit! Näitä oli kyllä kiva neuloa. Tuo kiilakavennuksen "piilottaminen" vaikuttaa ihan kokeilemisen arvoiselta. (: Oletko mukana Ystävänpäiväsukkien neulonnassa nyt tammi-helmikuussa? Ajattelin itse osallistua, kun äiskällä on synttärit maaliskuussa, niin olisi sitten jo valmiina sukat... (:

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! En ole vielä päättänyt osallistunko Ystävänpäiväsukkien neulontaan. Vähän tekisi mieli, mutta pitää katsoa löytyykö varastoistani niihin sopivaa lankaa. Uutta lankaa en niitä varten haluaisi ostaa.

      Poista
  2. Nätit tuli sukistasi! Omani ovat vielä kuvaamatta- Tykkäsin myös kovasti tehdä näitä. Voi olla, että tulee lähdettyä mukaan myös ystävänpäiväsukkien neulontaan näistä innostuneena:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Näiden neulominen oli kyllä niin kivaa, että nuo Ystävänpäiväsukat houkuttelevat minuakin.

      Poista
  3. Kauniit sukat ja kiva on tuo väriyhdistelmä :)

    VastaaPoista

Kerrothan minulle mitä tykkäsit, kiitos.