lauantai 4. heinäkuuta 2020

Esteri-kori

Miettiessäni nopeita töitä kesäyön hullutus haasteeseen keksin virkata korin viime vuonna virkkaamastani Evora-matosta ylijääneestä kuteesta. Koreillehan on käyttöä aina. Hiukan katselin löytyykö mitään valmista mallia ja päädyin Lankavan sivuilta ilmaiseksi saatavaan Esteri-korin ohjeeseen.



Minulla oli käytössä Lankavan Lilli-ontelokudetta, joka on ohjeen Esteri-kudetta paksumpaa ja siksi jouduin jonkin verran säätämään korin edetessä. Esimerkiksi pohjaan en tehnyt niin monta välikerrosta kuin ohjeessa sillä muuten pohjasta alkoi tulla liian kuppimainen. Myös korin kauniissa pitsireunuksessa jouduin muokkamaan ohjetta, sillä ohjeen mukaan tehtynä siitä tuli aivan liian leveä muuhun koriin verrattuna, ja se alkoi rumasti roikkumaan. Siispä vähensin siitä silmukoiden määrää. Aika ohjeen kuvan mukaiselta tuo noinkin näyttää.



Ja mitä muutakaan minä tuollaiseen koriin laittaisin kuin lankaa. Eli lankakori tästä tuli. Niitä kun tuntuu koko ajan tarvitsevan lisää, kun edelliset täyttyvät.

Esteri-kori

Malli: Esteri-kori by Marjukka Tyrväinen
Virkkuukoukku: 8 mm
Kude: Lankava Lilli ontelokude violetti 739 g
Koko: Halkaisija 27 cm, korkeus n. 20 cm
Tekoaika: 11.-25.6.2020
Linkki Ravelryn projektiin: Esteri Basket

2 kommenttia:

  1. Nätti kori! :) Pitäis virkata itekkin koreja. Jotenkin kummasti niille aina käyttöä löytyy koko ajan. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Pipo-otus! Joo pitäisi minunkin virkata lisää koreja, niille olisi käyttöä.

      Poista

Kerrothan minulle mitä tykkäsit, kiitos.