tiistai 30. marraskuuta 2021

Krumeluuri

 Ihastuin heti, kun Anna Johanna esitteli uutta patenttineuleista sukkamalliaan. Siispä ilmoittauduin testineulomaan mallin ja pääsin mukaan. Langaksi valitsin Novitan Venlaa. Violettia minulla oli jo valmiiksi ja vaaleanpunaista kävin ostamassa  kerän näitä sukkia varten.

 
 
Tämä sukkamalli on nerokas. Ensin neulottiin varret joustinneuleella, jonka jälkeen vaihdettiin kaksiväriseen patenttiin. Samalla sukan etuosassa tehtiin kaunista pitsikuviota, kun taas takana silmukoita kavennettiin. Se nerokkuus taas tuli esiin, kun päästiin nilkkaan. Silloin sukan takaosassa alettiin neuloa yksiväristä sileää ja etuosassa jatkettiin kaksiväristä patenttia. Tällä tavalla jatkettiin ihan sukan kärkikavennuksiin asti. Koska etuosan patenttikuvio työntyy pitemmälle kuin takaosan sileäneule, kärkikavennukset tehtiin lyhennetyin kerroksin, niin että pituutta tulee lisää vain jalan alapuolelle. Tällä tavalla patenttineule jatkuu ihan sukkien kärkiin asti. 

Minulla oli suurimmat ongelmat tämän mallin kanssa ensimäistä sukan vartta neuloessani. Ongelmani eivät kyllä johtuneet ohjeesta vaan ihan omasta tyhmyydestäni. Ensimmäisen kerran jouduin purkamaan sukkaa, kun kuvittelin osaavani mallineuleen ulkoa, mutta neuloin sen sitten kuitenkin väärin. Tietenkin huomasin sen vasta, kun melkein koko varsi oli valmis. Ei muuta kuin purkamaan ja neulomaan varsi uudelleen. Kun jälleen alkoi sukan varsi olla valmiina, totesin, että olisin halunnut siitä pidemmän. Että pohjekavennukset osuisivat oikeaan kohtaan jouduin jälleen purkamaan pohjekavennusten alkuun asti. Oikeastaan siis neuloin näihin sukkiin varret yhteensä 4 kertaa. Onneksi toisen sukan varsi ja sukkien terät sain neulottua ilman ongelmia. 

 

Sukista tuli upeat. Ja vaikka tämä sukkamalli näyttää aika haastavalta oli se yllättävän helppo, varsinkin jos patenttineule on entuudestaan tuttua. Patentin neulominenkin oli vaihteen vuoksi kivaa. Innostuin siitä niin paljon, että seuraavaksi puikoille hyppäsikin patenttineulepaita, josta olen haaveillut jo jonkin aikaa. Jos sinuakin innostaisi neuloa patenttia niin näiden Krumeluuri-sukkien ohje on julkaistu tänään. Suosittelen ohjetta lämpimästi jos patentin neulominen on yhtään tuttua.

Krumeluuri:

Ohje: Krumeluuri by Anna Johanna
Tekniikka: neulominen
Puikot: 2.25 mm
Lanka: Novita Venla lupiini (764) 80 g ja omenankukka (505) 46 g
Tekoaika:15.10.-7.11.2021
Linkki Ravelryn projektiin: Testknit Krumeluuri