maanantai 24. elokuuta 2020
Late lammas -projektipussukka
tiistai 18. elokuuta 2020
Neulottuja hiusdonitseja
Hiusdonitseista tulee minulle mieleen kouluajat, jolloin ompelin itselleni hiusdonitseja ja tykkäsin käyttääkin niitä aika paljon. Nyt kun ne tulivat uudelleen muotiin, tahdoin taas kokeilla hiusdonitsin tekemistä. Nyt ohjeita on näkynyt paljon myös neulotuille donitseille, joita en silloin koululaisena tehnyt, vaikka neulomista jo silloin jonkin verran harrastinkin. Siispä neuloin nyt kaksi hiusdonitsia
Ihastuin keväällä Sari Nordlundin suunnittelemaan Pupu scrunchie malliin, sillä minua on viehättänyt tässä donitsien uudessa tulemisessa nimenomaan kaikki rusetit ja muut härpäkkeet mitä donitseihin on lisätty. Sopivat langatkin olivat jääneet yli keväällä neulomastani puserosta. Tässä on siis käyetty yhdessä sukkalankaa ja mohairlankaa. Hiukan arvoin ostanko tuon ohjeen, sillä hinta tuntui aika korkealta, kun varmasti olisin osannut vastaavan neuloa omasta päästäkin. Minua kuitenkin laiskotti, enkä jaksanut miettiä ja siksi ostin ohjeen. Tulenpa samalla tukeneeksi suunnittelijaakin. Ja kyllähän tästä kiva hiusdonitsi tuli.
Pupu scrunchie:

Pupu scrunchien ohjeesta mitat ottaen neuloin sitten toisenkin hiusdonitsin ilman rusettisysteemiä. Nämä hiusdonitsit tuntuvat olevan oikein hyvä käyttökohde jämälangoille. Lankaa ei kulu paljon ja valmista tulee nopeasti. Haastavinta tuntui olevan löytää sopivan mittainen hiuslenkki varastostani minun paksuihin hiuksiini. Neulos kun tuo siihen väliin vielä lisää paksuutta. Tästäkin tuli kuitenkin oikein kiva donitsi.
Hiusdonitsi:
tiistai 11. elokuuta 2020
Lindsay- sukat
