tiistai 27. joulukuuta 2011

Mitä löysin paketeista

Nyt on joulu taas vietetty tälle vuodelle. On ihmetelty uutta 3D-tv:tä, syöty paljon kaikkia herkkuja, luettu pari kirjaa ja tietenkin neulottu. Sainhan minä myös jotain käsitöihin liittyviä lahjojakin. 
Joululahjaksi saamani langat.
Tänä vuonna saamani langat yllättivät. Yleensä en saa lahjaksi muuta kuin Novitan lankoja. Jos jotain muuta haluaa pitää hankkia itse. Nyt sain siskolta kerän 7 veljestä ja äidiltä kaksi Nalle kerää, mutta sitten äiti oli ostanut Teetee Pallasta mustaa ja kirjavaa sekä neljä kerää ihanan väristä Sisua. Novitalaisista ja luultavasti myös Sisuista tulee sukkia, mutta Pallaksista en vielä tiedä mitä teen.
Saamani kirjat ja lehti.
Sain minä myös paljon uusia neuleohjeita. Kaikkia lähti lapasesta -kirja oli ykköstoiveeni tänä vuonna. Minä tykkään valtasti Mari Muinosen suunnittelemista malleista ja kyllä moni Suvi Simolankin suunnittelema malli päätyi Ravelryn jonoon. Tästä kirjasta on pakko tehdä ainakin Friika, Esteri, Juuli ja Kuurankukka. Stitch'n bittch Sankarineulojan käsikirjassa oli myös kivoja malleja. Esimerkiksi Hollantilainen hame, Aaltopusero ja Kukkakassi. Moni muukin malli päätyi tuosta kirjasta jonooni. Parasta tässä kirjassa oli kyllä mielestäni alun tekniikka osio, missä ei kerrottu ihan perusjuttuja vaan annettiin ohjeita kirjoneuleen ja intarsia tekemiseen, pitsiin, palmikoihin ja helmien lisäämiseen neuleeseen. Lisäksi kirjasta löytyy ainakin 12 eri tapaa luoda silmukoita ja 9 tapaa päätellä ne. Sankarineulojan käsikirjasta löytyy myös ohjeita puseron suunnitteluun. Sain lahjaksi myös uusimman Taito -lehden, josta löytyy Mari Muinosen suunnitteleman Maija-paidan ohjeen lisäksi myös koukutun patakintaan ja käpyilemällä tehtyjen korujen ohjeet. Tuota käpyilyä minun on tarkoitus kokeilla jossain vaiheessa.
Äitin kanssa yhteiseksi saadut kirjat.
Varpaista varteen kirjan tilasin itse netistä syyskuun lopussa, mutta päätimme äitin kanssa yhdessä, että säästetään se jouluksi. Kirjassa optetetaan neulomaan kaksi sukkaa yhtäaikaa pyöröpuikoilla ja varpaista alkaen. Olen netistä lukenut ohjeita, mutta minusta on hyvä, kun on jokin perusohje paperilla, kun nettiä ei ole aina käytettävissä. Kijasta löytyy myös muutama kiva malli, esimerkiksi Graafinen, Baletti  ja Kierre. Virkkaa kukkia, perhosia ja korentoja -kirja on samalta tekijältä, kuin Anna kaikkien kukkien kukkia, joka on minusta mukava, kirja siitä kun löytyy kauniita kukkia neulotavaksi ja virkattavaksi. Tämä uudempi kirja ei ole yhtä hyvä, mutta kyllä tästäkin jotain kivaa löytyi esimerkiksi perhosia, pari lumihiutaletta ja muutama kukka.
Dahlia tänä aamuna.
 Dahlia edistyy kovaa vauhtia. Aloitin neulomaan jo toista ensimmäistä hihaa eilen illalla. Neulon nyt ensin hihat ja sitten neulon etuliepukkeet niin pitkiksi kuin lankaa riittää. Vielä ainakin tuntuu, että tästä tulee ihana.

Taidan tässä loman kunniaksi alkaa vähän tekemään blogiremonttia. Loppuviikosta aion myös kirjoittaa jonkinlaista raporttia tästä vuodesta ja suunnitelmia ensi vuodelle.
Viettäkäähän mukavia välipäiviä!

3 kommenttia:

  1. Varsin onnistuneita lahjoja, varsinkin nuo kirjat!

    VastaaPoista
  2. Dahliasta näyttää tulevan aivan ihanan värinen. Toivottavasti koko ja muut jutut menevät myös nappiin.

    VastaaPoista
  3. Sinä olet saanut ihania lahjoja! Täytyykin käydä kirjastossa kurkkimassa noita kirjoja jos löytyisi :) hyvää uutta vuotta!

    VastaaPoista

Kerrothan minulle mitä tykkäsit, kiitos.