perjantai 30. joulukuuta 2011

Vuosi 2011

Taas on kulunut yksi vuosi. Nykyään tuntuu, että vuodet kuluvat tosi nopeasti. Ajattelin vähän muistella mitä olen vuoden aikana saanut aikaan. Tässä kuvakollaasi vuonna 2011 tekemistäni käsitöistä.
Valmistuneita töitä oli tänä vuonna 42 kappaletta, joista yksi oli ristipistotyö, yksi ommeltu, 4 virkattu ja peräti 36 oli neulottuja. Sukkia tein peräti 10 paria, puseroita/tunnikoita/takkeja/yms. tein yhteensä 7, huiveja  sekä liinoja tuli kumpiakin tehtyä 4. Sitten tuli tehtyä muutama pipo, lapaset/kämmekkäät, tiskirättejä, peitto, tyyny, pari pehmolelua jne. Vuonna 2010 tein vain 18 työtä eli tänä vuonna tein töitä 2.3 kertaa enemmän. suurin syy tähän on tietenkin se, että osallistuin KyJyyn. Lankaa näihin neulottuihin ja virkattuihin töihin käytin yhteensä 6452 g. Kun sitä vertaa vuoden 2010 määrään 4780 g, huomaa, että tänä vuonna on neulottu ja virkattu enemmän, mutta olen tainnut kuitenkin tehdä pienempiä töitä kuin edellisenä vuonna.Itse asiassa, kun vertaa noita lukuja aikaisempien vuosien tuloksiin, niin tämä vuosi taitaa olla kaikkien aikojen ennätysvuosi, niin langankulutuksessa kuin valmiiden töiden määrässä.

Sitten lankaa on ilmestynyt vuoden aikana lankavarastooni 6600 g. Siis lankavarastoni painon muutos vuoden 2011 aikana on +148 g. Tästä tuloksesta olen vähän hämmästynyt, koska kuvittelin, että olen ostanut ja saanut lankaa paljon enemmän kuin kuluttanut sitä. Näyttää tosiaan siltä, että lankaakin on tullut hankittua tänä vuonna ennätysmäärä eli vuosi 2011 oli tähän astinen ennätysvuosi käsitöissä.

Mitään suuria suunnitelmia minulla ei ole ensi vuodelle. Muutaman käsitöihin liittyvän lupauksen tein viime vuodenvaihteessa, mutta mitään niistä en onnistunut pitämään. Siis tänä vuonna en lupaa mitään. Mutta minä yritän ensi vuonna kuluttaa lankaa enemmän kuin hankkia (niin kuin joka vuosi). Ja yritän myös saada yhden ristipistotyön tehtyä, että saisi sitäkin varastoa pienennettyä.
Oikein hyvää vuotta 2012 kaikille!

6 kommenttia:

  1. Paljon olet saanut aikaan, upeita töitä!

    Hyvää uutta vuotta!

    VastaaPoista
  2. Ooh. Ompa sinullakin ollut tuottelias vuosi.

    Oikein hyvää uutta vuotta!

    VastaaPoista
  3. Todella hieno saldo tälle vuodelle:)

    Oikein upeaa uutta vuotta!

    VastaaPoista
  4. Paljon olet saanut kyllä viime vuonna aikaiseksi. Ja varsin maltilliseksi jäi lankavarantojenkin kasvu =) Kukkabaskeri pisti varsinkin silmään, todella nätti.

    VastaaPoista

Kerrothan minulle mitä tykkäsit, kiitos.