sunnuntai 11. toukokuuta 2014

Prinsessa sukat

Sock madness kilpailussa sukkien valmistuttua ajoissa saa bonus-ohjeen, että nopeimmat jaksaisivat paremmin odotella hitaampien neulojien sukkien valmistumista.Toisen kierroksen bonus-malli ei minua innostanut, mutta kolmannen kierroksen malli sitäkin enemmän. Sitä varten piti jopa tilata vähän lankaa, kun omista varastoista ei löytynyt sopivaa.


Prinsessa sukat:
Tekoaika: 26.4.-4.5.2014
Ohje: Amelia Sock by Mylene Pijpers, tulossa yleiseen jakeluun kisan jälkeen Ravelryyn.
Lanka: Novita Nalle syklaami (559) 67 g ja kirkas liila (757) 41 g
Puikot: 2.5
Fiilis: Ihan mielenkiintoinen neulottava.
 Linkki Ravelryn projektiin: Princess Socks

Nämä sukat oli siitä mielenkiintoiset, että ne neulottiin nurja puoli ulospäin. Siis vaikka noissa näyttää olevan paljon nurjaa niin suurimmaksi osaksi neulottiin oikeaa. Lanka minulla oli hieman ohjetta paksumpaa, mutta halusin käyttää jotain lankaa varastostani. Mutta pelkäsin, että 100 g ei riitä sukkapariin ja siksi tuon syklaamin värisen Nallen kaveriksi piti tilata tuota violettia Nallea. Aika kivat noista tuli, kun neuloi varren taitteen, kantapään ja varpaat eri värillä.


Kantapää on jälkikäteen tehty. Se oli suurin syy miksi halusin tehdä nämä sukat. Yleensä kantapää tehdään noin puolella sukan silmukoista. Tässä kantapäässä otettiiin reilusti enemmän ja sitten kavennettiin ylimääräiset pois kiilamaisesti. Lopuksi tehtiin samanlainen sädekavennus kuin varpaissa. Tämä kantapää on tilava ja sopii siksi paljon paremmin jalkaani kuin jämälankavillasukkajoulukalenteri sukkiin tekemäni jälkikäteen tehty kantapää. Varpaiden sädekavennus ei taas oikein istu jalkaani.

Nämä sukat valmistuivat juuri sopivasti ennen uuden kisaohjeen ilmestymistä. Täällä on siis viikko kulunut nopeasti sukkia neuloen. Sukat valmistuivat eilen, mutta niistä lisää seuraavalla kerralla.


Hyvää äitienpäivää!

9 kommenttia:

  1. Kauniit ja mielenkiintoiset sukat, joissa prinsessa saa kruununsa väriyhdistelmästäsi :).
    Kantapäätekniikka kiinnostaa minuakin, mutta kärjen sädekavennus ei ole minunkaan jalkani juttu.
    On kiva seurata tätä kilpaneulontaprojektia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Uusia kantapää tekniikoita on kyllä aina kiva kokeilla ja etsiä sitä omaan jalkaan kaikkein parhaiten sopivaa mallia. Mukava, että jotain muutakin kiinnostaa tämä minun kilpaneulonta.

      Poista
  2. Onpa hauskan näköiset prinsessasukat! Mielenkiintoinen idea tuo nurja puoli ulospäin neulominen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Tuo oli kyllä omiaan näihin sukkiin, ettei tarvinnut neuloa paljonkaan nurjaa. Ohjeessa vielä selitettiin tätä ratkaisua sillä, että herkän prinsessan jalkoja vasten pitää olla se sileämpi puoli neuleesta.

      Poista
  3. Vastaukset
    1. Kiitos! Minäkin tykkään tästä väriyhdistelmästä.

      Poista

Kerrothan minulle mitä tykkäsit, kiitos.