lauantai 10. maaliskuuta 2012

Heijastuksia sukat

Luin vähän joulun jälkeen, että Ouluun ollaan avaamassa Menitan myymälää. Avajaiset sattuivat juuri sille päivälle jolloin minulla loppui joululoma, joten lohdutukseksi menin katsomaan uutta kauppaa. Mukaan sieltä tarttui kerä mustaa ja kerä siniraidallista Järbo Garn Mini Raggi -lankaa. Nyt on näistä langoista neulottu sukat ja sinä aikana on kauppa, josta langat on ostettu jo ehtinyt vaihtaa  nimeä. Ei siis saatu Menitaa Ouluun ainakaan vielä.

Tekoaika: 15.2-8.3.2012
Ohje: Ravelrysta 
Kenelle: minulle
Lanka: Järbo Garn Mini Raggi musta 86 g ja siniraidallinen 74 g
Puikot: 2 ja 2.5
Koko: n.39/40
Fiilis: Kivan näköiset vaikka neulominen alkoi lopussa hiukan kyllästyttää.


Ihastuin tähän malliin heti, kun se julkaistiin, mutta nyt vasta minulla oli sopivaa lankaa ja innostusta aloittaa niiden neulominen. No tulipahan todettua taas, ettei kirjoneule ole minun lempineulomistekniikka. Toisessa sukassa alkoi näiden neulominen kyllästyttää varsinkin sen jälkeen, kun huomasin, että toisesta sukasta oli tulossa selvästi isompi kuin ensimmäisestä. Olin jostain syystä alkanut neulomaan löysempää. No tuskin tuota koko eroa kauheasti käytössä huomaa, joten saa luvan kelvata. Ja kirjoneuletta en aio vähään aikaan harrastaa, vaan keskityn mieluummin pitsiin ja palmikoihin, jotka ovat enemmän minun juttuni. Paitsi, että seuraavaksi aion tehdä uusimmasta Novitasta mallin 84, jossa ei ole kumpiakaan. 
Keväistä viikonloppua kaikille! 

13 kommenttia:

  1. Aivan ihanat sukat! Minullakin on nämä jonossa, pitäisköhän itsekin kokeilla sinistä? :)

    VastaaPoista
  2. Todella kauniit! Vielä joku päivä aioin tehdä tuollaiset itsellenikin:)

    VastaaPoista
  3. Hurmaavat sukat! On niissä ollut varmasti tekemistä, mutta hieno on lopputulos.

    VastaaPoista
  4. Kauniit sukat! Tällä viikolla oli Oulu-lehdessä (tai Forumissa) juttu tästä ex-Menitasta nyk. Pohjolan Langasta, ja aika törkeästi ovat toimineet Menitan puolelta yrittäjää kohtaan. Harmillista tuollainen, myös asiakkaiden kannalta. Minusta oli ainakin mukava asioida ko. liikkeessä, toivottavasti se tulee Oulussa pysymään.

    VastaaPoista
  5. Kauniita sukat, on noissa ollut iso työ.
    Novitan sivulla on myös juttua tuosta Menita/Pohjolan langasta. Eikös Menitalla ole aikomus perustaa viereen oma lankakauppa,vaikuttaa melkoiselta kiusanteolta

    VastaaPoista
  6. no voi että, kyllä on komeat sukat :)

    VastaaPoista
  7. Upeat sukat. Tosi hyvät värit olet valinnut. :)

    VastaaPoista
  8. Kauniit sukat! Tuo malli on aivan ihana ja väritkin todella nätit.

    VastaaPoista
  9. Sinulle on tunnustus blogissani.

    VastaaPoista
  10. Eikä! Nää on ihan mahtavat! Nyt täytyy vauhdilla kutoa tekeillä olevat sukat alta pois jotta pääsee näiden kimppuun! :P

    VastaaPoista

Kerrothan minulle mitä tykkäsit, kiitos.