lauantai 27. huhtikuuta 2013

Huhtikuun sukat

Nyt on siis valmistuneet huhtikuun sukat, jotka sopivat molempiin Suuren sukkahaasteen huhtikuun haasteisiin: sukat on neulottu suomalaisen värjärin värjäämästä langasta (minun!) ja sukissa on kantapää jollaista en ole aiemmin tehnyt. Edellisessä postauksessa tosiaan arvoin vielä kahden sukkamallin välillä, mutta lopulta puikoille päätyi malli Love and Liquor.


Tekoaika: 15-23.4.2013
Ohje: General Hogbufferin suunnittelemat Love and Liquor (saatavissa ilmaiseksi Ravelryssa)
Kenelle: minulle
Lanka: Novita Pikkusisko l. valkoinen, jonka värjäsin Kool Aideilla (Pink Lemonade ja Strawberry) vaalean punaiseksi, 91 g
Puikot: 2.5
Koko:  n. 39
Fiilis: Näistä tuli kivat. Tykkään varsinkin tuosta kantapää ratkaisusta ja sitä oli ihan kiva neuloakin.



Sukista oli tarkoitus neuloa niin pitkät kuin lankaa riittää, mutta kyllästyin kesken kaiken. Siksi lankaa jäi jäljelle vielä vajaa 10 g. Sukat on neulottu muuten ihan ohjeen mukaan, mutta kun varrelle alkoi pituutta kertymään, niin piti tehdä vähän pohjelisäyksiä. Lisäsin taakse 2 silmukkaa joka neljäs kerros neljä kertaa. Varren silmukat päättelin käyttäen Jeny's Surprisingly stretchy bind off menetelmää.


Ennen sukkien aloittamista pelkäsin, että tuollainen kantapää ei sovi minun jalkaani kovin hyvin. Huoli oli kuitenkin turha ja nämä kantapäät sopivat jalkoihini hyvin. Muutenkin nautin kantapäiden neulomisesta enemmän kuin yleensä. 


Neuloin nämä sukat osaksi myös siksi, että halusin kokeilla Novitan uutta ohutta sukkalankaa. Neuletuntuma Pikkusiskossa oli ihan mukava ja minä en huomannut muiden valittamaa säikeentymistä. Kuitenkin vasta käytössä nähdään kuinka hyvää tämä lanka on. Langan löyhäkierteisyys voi viitata siihen, että näiden sukkien kestävyys ei kovin hyvä ole. Ja värit tässä langassa ovat kyllä aika surkeita. Missä on kaikki kirkkaat värit?

Mutta joka tapauksessa tämä oli kiva projekti ja mukavat sukat sain aikaiseksi. Toivottavasti ne kestävät edes muutaman käyttökerran hyvän näköisenä.

8 kommenttia:

  1. Kauniit, mielenkiintoinen malli!

    VastaaPoista
  2. Olen neulonut yhdet sukat pikkusiskosta, enkä pitänyt langasta ollenkaan. Ehkä tuo langan väritys pilasi langan, kun värit ovat liian pliisuja.
    Mielenkiintoiset sukat, pitääpä laittaa ohje muistiin:)

    VastaaPoista
  3. Todella kauniit sukat ja ihanan värinen lanka!

    Sinulle on haaste blogissani! :)

    VastaaPoista
  4. Mielenkiintoinen malli ja kaunis toteutus. :) Mennyt ihan ohi tällainen malli, täytyy otaa talteen!

    VastaaPoista

Kerrothan minulle mitä tykkäsit, kiitos.