perjantai 27. joulukuuta 2013

Joulukuun sukat

Onpas aika vierähtänyt nopeasti sitten viimeisimmän päivityksen. Toivottavasti kaikilla on ollut oikein mukava joulu. Joulukiireiden ja hidastelevan tietokoneen takia on nettimaailma jäänyt vähän paitsioon. Mutta nyt kelpaa taas surffailla, kun on loma ja aattoiltana paketista kuoriutui uusi tietokone.

Tänä vuonna ehdin saada valmiiksi vain yhden itse tehdyn lahjan. Se aiheuttikin suurimman osan joulukiireistäni. Pelkäsin ettei se ehdi ajoissa, mutta lopulta sukat valmistuivat hyvissä ajoin 21. päivän iltana. Kyseessähän oli Nightingale sukat, jotka lupasin neuloa siskolleni, kun sain omani valmiiksi. Koska ne ovat kirjoneuletta, kelpaavat ne  suuren sukkahaasteen joulukuun sukiksi.


Nightingale II
Tekoaika: 5.12-21.12.2013
Ohje: Nightingale (suunnittelija Vintage Purls), ohje maksullisena Ravelryssa
Kenelle: siskolle joululahjaksi
Lanka: DROPS Fabel musta (400) 90 g ja Viking of Norway Nordlys sinisävyinen (923) 73 g
Puikot: 3
Koko: naisen n. 40
Fiilis: Eihän tällä mallilla huonoja tule. Ihanat tuli ja tuntuivat kelpaavan saajalleen.
Linkki Ravelryn projektiin
 

Vuosi sitten minulle selvisi, että sisko tykkää löysemmistä sukista kuin minä ja se varmistui viimeistään silloin, kun  annoin siskon sovittaa minun Nightingale sukkiani. Siksi päätin ottaa siskon sukkia neuloessa isommat puikot käyttöön, ettei tarvitse silmukkamääriä rukata. Sen takia myös näitä sukkia sovitettiin useampaan kertaan tekovaiheessa, joten mikään yllätys tämä lahja ei siskolla ollut. Alunperin ajattelin kuviolangaksi DROPSin Delightia, mutta kokeiltuani neuloa sen vaaleansinistä (04) väriä-huomasin, ettei se erotu kovin hyvin mustasta taustasta. Ei siis auttanut muu kuin suunnata seuraavana päivänä Lankamaailmaan etsimään muuta lankaa ( voi mikä harmi ;) ).Tuo Nordlys oli hyvään väristä, mutta sen neulominen ja varsinkin purkaminen ei kuulunut lempi puuhiini. Lanka oli minun makuuni liian höttöistä.

Tämän mallin neulominen oli edelleen melko koukuttavaa, mutta enempää en taida näitä jaksaa neuloa ainakaan ihan heti. Vaikka siskosta on vaikea saada selville pitääkö hän antamistani neuleista vai ei, niin nämä ovat pysyneet siskon jaloissa siitä asti, kun käskin siskon kokeilla sukkia joulupäivänä.

Myös jämälankavillasukkajoulukalenteri sukat valmistuivat joulupäivänä. Pitäisi vain ehtiä kuvata ne jossain vaiheessa. Palaan asiaan lähipäivinä. 

15 kommenttia:

  1. Upeasti toteutetut Nightingalet! Malli on ihana ja koukuttava; minkäkin olen neulonut niitä jo kahdet kappaleet.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Olen samaa mieltä, että tuo malli on ihana.

      Poista
  2. Upeat sukat! On tuossa ollut suuri työ neuloa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Oli tuossa kyllä aika suuri työ. Siksi vähän epäröinkin jaksanko alkaa neuloa niitä, mutta kyllä se kannatti.

      Poista
  3. Oih, mitkä taideteokset jälleen kerran! Huokaillen ihailen taitojasi :).

    VastaaPoista
  4. Aivan mielettömän hienot! Ja voi apua, mikä homma niissä on ollut!

    VastaaPoista
  5. Varmaan yhdet hienoimmat sukat, mitä oon nähnyt! WOW!

    VastaaPoista

Kerrothan minulle mitä tykkäsit, kiitos.