tiistai 31. joulukuuta 2013

Vuosi 2013

Taas vuosi lähenee loppuaan. On siis aika tarkastella mitä sitä on saanut aikaan vuoden 2013 aikana. Valmiita töitä syntyi 35 kappaletta. Siis täsmälleen yhtä monta kuin vuonna 2012. Vuoden 2011 ennätys 42 työtä jäi aika kauas. Tänä vuonna valmistuneista suurin osa, 32 kappaletta, oli neulottu, 1 käpypitsiä, 1 ristipistotyö ja 1 oli ommeltu. Yhtään virkattua työtä ei tänä vuonna valmistunut, vaikka virkattua tulikin jonkin verran.

Sukat 2013

Tänä vuonna olen neulonut ylivoimaisesti eniten sukkia, 16 kappaletta. Suurin syy näin suureen määrään on Ravelryn Kahelit KAL:it ryhmän suuri sukkahaaste. Joka kuussa neuloin haasteeseen ainakin yhdet sukat, heinäkuussa ja joulukuussa jopa kahdet. Ja mahtui mukaan vielä parit haasteen ulkopuoliset sukat. Suurin urakka taisi olla minun ja siskon Nightingale sukissa, mutta ne ovat myös kauneimmat tänä vuonna neulomani sukat. Itse suunnittelin yhden sukkaparin ja niiden ohje löytyy vuoden viimeisestä Ullasta.

Puserot/ jakut 2013

Puseroita ja jakkuja syntyi tänä vuonna melko vähän minun mittapuuni mukaan, vain 5 kappaletta. Aiempina vuosina puseroita ja jakkuja on syntynyt enemmän, esimerkiksi vuonna 2012 8 kappaletta ja vuonna 2011 7 kappaletta. Suosikeiksi tämän vuoden puseroista nousi Friika ja jakuista Japanilainen pitsijakku ja Purple Belle.

Kädenlämmittimet 2013
Erilaisia kädenlämmittimiä syntyi 3 paria. Niistä yksi on oma malli, jolla osallistuin Novitan ja Yhteishyvän lapaskilpailuun, jossa lapaseni sijoittuivat kolmanneksi.

Huivit 2013

Pipot 2013

Muut 2013
Erilaisia huiveja minulta syntyi vuonna 2013 3 kappaletta, pipoja 2 kappaletta ja muita juttuja 6. Siis suhteellisen monipuolisesti erilaisia juttuja on tullut tehtyä tänä vuonna. Samaan voisi pyrkiä ensi vuonnakin.

Langan kulutus oli tänä vuonna vain 4 769 grammaa. Se on 1 939 grammaa vähemmän kuin vuonna 2012. Toisaalta olen käyttänyt tänä vuonna paljon ohuita lankoja, josta tuo vähäinen grammamäärä luultavasti johtuu. Tänä vuonna laskin ensimmäistä kertaa myös lankojen kulutusta metreinä ja tulokseksi sain 14 km 232.2 m. Lankaa tuli lisää tänä vuonna 7 113 g, joka on paljon enemmän kuin ehdin kuluttaa, mutta kuitenkin monta kiloa vähemmän kuin viime vuonna. Joka tapauksessa lankavarastoni kasvoi tämän vuoden aikana 2 344 g. Lankaa kului eniten heinäkuussa ja eniten lankaa tuli lisää lokakuussa.

Vuosi sitten asetin tavoitteeksi, että
  • lankaa pitää kuluttaa enemmän kuin ostaa (Ei onnistunut)
  • yksi ristipistotyö valmiiksi (Onnistui!)
  • osallistua suureen sukkahaasteeseen (Onnistui joka kuukausi!)
  • neuloa enimmäkseen varastolagoista (Ei onnistunut)
Eli puolet tavoitteistani onnistuin saavuttamaan. Ja koska tavoitteiden asettaminen itselle on niin hauskaa, vuodelle 2014 asetan tavoitteeksi:
  • kuluttaa lankaa enemmän kuin ostaa
  • sängynpeite valmiiksi
  • harrastaa muitakin käsityönlajeja kuin neulomista ja virkkaamista.
Eiköhän tässä ole tarpeeksi haastetta ensi vuodeksi. Vuoden päästä palataan katsomaan kuinka hyvin onnistuin.
HYVÄÄ UUTTA VUOTTA 2014 KAIKILLE!

8 kommenttia:

  1. Upeita töitä olet tehnyt. Hyvää Uutta Vuotta!

    VastaaPoista
  2. Hurjasti olet saanut aikaiseksi! Hyvää Uutta Vuotta sinulle! :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tulihan sitä aika paljon tehtyä, kun noita kuvia katselee.

      Poista
  3. Tuottoisa vuosi ja kauniita töitä! Ei kyllä jää kollaaseista lempivärisi epäselviksi ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Ei varmasti jää lempiväri epäselväksi, kun minun blogiani lukee. Vähän kyllä suunnittelin, että yrittäisin tänä vuonna käyttää monipuolisemmin eri värejä neuleissani.

      Poista
  4. Upeita töitä suuri määri, vau!

    VastaaPoista
  5. Oletpa tehnyt valtavan upeita töitä viime vuonna. Sukat kolahtivat erityisesti täällä.
    Nytpä menen seikkailemaan syvemmälle blogisi syövereihin, katsomaan mitä muita ihanuuksia täältä löytyykään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos! Minustakin sukkien joukosta löytyy viime vuoden suosikki työni.

      Poista

Kerrothan minulle mitä tykkäsit, kiitos.