Far Into the Forest:
Tekoaika: 11.-14.6.2015
Ohje: Far Into the Forest by Kirsten Hall
Lanka: Handu Alpakkasukkis totinen orvokki 51 g ja Lanitium ex Machina Perussukka Heartache 43 g
Puikot: 2.5 mm
Koko: M
Fiilis: Tosi upea sukkamalli!
Linkki Ravelryn projektiin: Tds 2015 stage 2: Far Into the Forest
Näiden sukkien malli osoittautui aika haastavaksi. Sukat ovat kirjoneuletta ja palmikkoa muistuttavat kuviot muodostuvat lisäyksillä ja kavennuksilla. Harmi vain, että mallineule ei tahtonut tarttua mieleen vaan melkein koko ajan piti seurata kaaviota. Jokainen virhe näkyi ja muutamaan kertaan jouduin purkamaan, varsinkin silloin, kun kuvittelin oppineeni mallineuleen ulkoa. Kaikesta tästä huolimatta nautin näiden sukkien neulomisesta kovasti.
Näiden sukkien neulominen alkoi torstai iltana. Perjantai oli työpäivä, mutta koska sen jalkeen oli viikonloppu vapaata päätin tähdätä sadan parhaan joukkoon. Mutta kun vielä lauantainakaan ei ollut kovin monta paria valmistunut, päätin nostaa tavoitetta ja pyrkiä 50 parhaan joukkoon. Lauantai ja sunnuntai kuluivat aika pitkälti neuloessa ja sunnuntaina neljän aikaan sukat olivatkin valmiit. Ja tavoitekin täyttyi, kun lopulta olin 33. nopein. En ikinä olisi uskonut voivani sijoittua noin hyvin. Tämä oli niin minun etappini.
Upeat sukat ja hieno sijoitus! :-)
VastaaPoistaKiitos!
PoistaHienot sukat ja olit huisin nopea!
VastaaPoistaKiitos!
PoistaJa on kyllä niin hienot sukat :)
VastaaPoistaNämä on kyllä tosi hienot.
PoistaOvat aivan huikeat. Varmasti kaiken työn arvoiset, ovat niin ihanat.
VastaaPoistaOvat kyllä kaiken sen vaivan arvoiset.
PoistaIhan mieletön tahti! Hienot sukat hienolla sijoituksella - UPEETA ja onnea!
VastaaPoistaUpeat sukat. Juuri tuollaiset mallit ovat parhaita, ei ehdi tylsistyä neuloessa ja oppii jotain uutta. Onnea huikeasta saavutuksesta!
VastaaPoistaKiitos! Nämä oli kyllä tosi mielenkiintoiset sukat neuloa.
Poista