Hitofude:
Tekoaika: 30.5.-13.7.2015
Ohje: Hitofude Cardigan by Hiroko Fukatsu
Lanka: Novita Kotiväki pinkki (525) 400 g
Puikot: 3.5
Koko: M
Fiilis: Ihana takki!
Linkki Ravelryn projektiin: http://ravel.me/lankakeiju/hc
Takki on edistynyt hitaasti, mutta varmasti sukkien välissä. Malli oli kiva ja helppo. Parasta tässä oli, että koko takki tehtiin saumattomasti niin, ettei lankaa tarvinnut missään vaiheessa katkaista. Ensin neulottiin hihat ja selkäkappale ja siitä lähdettiin neulomaan helmaa.
Helman neuloin reilusti ohjetta pidemmäksi. Itse asiassa jatkoin helman neulomista niin pitkästi kuin vain lankaa riitti. Lopulta jouduin jättämään helmajoustimen hiukan ohjetta lyhyemmäksi ja viimeiset 10 cm päättelin tavallisesti, vaikka ohjeessa käskettiin käyttää joustavaa päättelyä. Näin lanka riitti juuri ja juuri päättelykerroksen loppuun. Onnittelinkin itseäni jo täydellisestä langan loppuun kuluttamisesta. Kunnes aloin päivittämään lankavarastoni kirjanpitoa. Sieltä huomasin, että minulla on jäljellä vielä 21 g kyseistä lankaa, jota en yhtään ollut muistanut. Minun piti itseasiassa tarkistaa Ravelrysta mihin minä olen sitä lankaa aiemmin käyttänyt (sukkiin ja sukkakoriin). Vähän harmitti siinä vaiheessa kaikki se säätö mitä olin tehnyt saadakseni langan riittämään.
Kiva takki tästä kaikesta huolimatta tuli. Nyt pitää vain toivoa lisää lämpimiä päiviä, että tätä tarkenisi käyttää.
Aivan ihana pitsineule ja jotenkin voi päätellä, että on lempivärisi :)
VastaaPoistaKiitos! Kyllä minä tästä väristä tykkään. Viime aikoina on kyllä tullut tehtyä monta tämän väristä juttua.
PoistaTodella kaunis takki, ja väri sopii sinulle tosi hyvin! :)
VastaaPoistaKiitos!
PoistaUpea!
VastaaPoistaLaitoin saman ohjeen Ravelryn jonoon jokin aika sitten. Jokin tuossa mallissa vaan sykähdyttää kovasti!
Kiitos! Tässä mallissa on kyllä sitä jotain. Ihastuin malliin heti ensi silmäyksellä.
PoistaOnpa soma. Mullakin on suunnitelmissa tehdä tämä ohjetta paljon pidempänä versiona. :)
VastaaPoistaKiitos! Minusta tämä malli näyttää paremmalta pidempänä.
PoistaAivan upea neule! Pitääpä laittaa ohje talteen, Tämä pidennetty versio on paljon kauniimpi.
VastaaPoistaKiitos!
PoistaAivan tosi ihana! Minä taas olen miettinyt neuvovat tämän reilusti ohjetta pienempänä - sellaisena boleromaisena :-)
VastaaPoistaKiitos! Boleromaisena tästä tulee varmasti myös kiva.
PoistaIhana malli, tykkään erityisesti kellomaisesta helmasta. Värikin on niin kaunis.
VastaaPoistaKiitos! Minustakin tuo kellomainen helma on ihana.
PoistaKauniit pitsikuviot ja upea kokonaisuus!
VastaaPoistaKiitos!
PoistaIhailin upeaa Hitofudeasi jo Ravelryn KALissa :). Kätesi jälki on lisäksi niin täydellistä!
VastaaPoistaOstin Hitofudeen langan viime lokakuussa, mutta musta pitsilanka ei tahdo millään päätyä puikoilleni, pitäisiköhän vaihtaa väri niin tulisi puikotettua.
Ajelin reilu viikko sitten ohi kotinurkiltasi miettien samalla mitähän Lankakeiju tällä hetkellä puuhailee.
Kiitos! Musta Hitofude olisi varmasti upea. Mutta musta ei kyllä ole mitenkään kaikista miellyttävin väri neuloa. Itsekin olen suunnitellut mustan takin neulomista, mutta lankoja en ole vielä hankkinut enkä mallia valinnut.
PoistaMoikka! Sait multa Liebster Award -haasteen, löydät sen täältä http://tavaroidentaikamaailma.blogspot.fi/ (:
VastaaPoistaKiitos! Täytyypä käydä tarkistamassa.
PoistaTosi kaunis ja värikin upea!
VastaaPoistaKiitos!
Poista