Splatoon pipo:
Tekoaika: 17.8.-22.9.2015
Ohje: Omasta päästä
Lanka: Novita 7 veljestä oranssi 92 g ja valkoinen (011) 60 g
Puikot: 4
Fiilis: Kiva pipo.
Linkki Ravelryn projektiin: Splatoon Beanie
Vasemmalla mallipipo ja vasemmalla minun toteutukseni. |
Eihän tässä pipossa mitään kovin erikoista ole. Ihan vain 2 oikein, 2 nurin joustinneuletta ja väliin muutama valkoinen raita. Siihen nähden jouduin purkamaan tätä paljon. Koko ajan tuntui olevan jossain raidassa kerros tai pari liikaa tai liian vähän. Lopulta pipon valmistuminen juuttui moneksi viikoksi tupsuun. Toiveena oli iso tupsu, mutta sitten siitä tuli liian iso. Piti sitten hiukan pienentää sitä. Mutta sen jälkeenkin viimeisen hyväksynnän saanti siskolta kesti. Lopulta minä päätin siskon puolesta, että on tämä hyvä. Vaikutti se siskollekin kelpaavan.
Onpa kiva.
VastaaPoistaKaikesta vaivasta huolimatta pipo on selvästi ollut sen arvoinen. Pelin kuvaan kun vertaa, niin on melkein yksi yhteen. :-)
VastaaPoistaKiitos! Sisko oli aika tarkka, että piposta pitää tulla aivan samannäköinen kuin pelissä. Sitä sitten yhdessä pohdittiin, että montako kerrosta mihinkin raitaan laitetaan.
PoistaOnpa tarkka kopio pelistä, aika hieno!
VastaaPoistaKiitos!
PoistaVastasin haasteeseesi jonka laitoit minulle jo elokuun lopulla. Oikaisin mutkat suoriksi mutta käy kurkkaamassa.
VastaaPoistaKiva, että ehdit vastata haasteeseen. Täytyypä käydä kurkkaamassa.
Poista