Tangled Hearts:
Tekoaika: 4.-13.2.2016
Ohje: Tangled Hearts by Natalia Moreva
Lanka: Eri sukkalankojen jämiä yhteensä n. 55 g
Puikot: 2.75 mm
Fiilis: Näistä tuli ihanat! Mutta siskon tiukkojen vaatimusten täyttäminen ärsytti.
Linkki Ravelryn projektiin: Tangled Hearts
Ensimmäisen yrityksen tein 2.5 mm puikoilla, koska minun Perianthit ovat käytössä osoittautuneet hiukan liian harvoiksi ja niiden läpi tuulee. Siksi yritin tietoisesti neuloa tiukempaa kirjoneuletta kuin yleensä. Sehän sujui lopulta liiankin hyvin ja ensimmäisestä yrityksestä oli tulossa liian pienet. Ei siis auttanut muu kuin purkaa puolikas lapanen ja aloittaa uudestaan isommilla puikoilla.
Toisella yrityksellä onnistui paremmin ja lapaset valmistuivat nopeasti. Tämä oli siitä mukava malli, että pitkiä langanjuoksuja ei ollut montaa ja enimmäkseen lankojen sitomisesta ei tarvinnut huolehtia. Ensin siis neulottiin mustavalkoiset lapaset. Niiden valmistuttua osa sydämistä väritettiin silmukoita jäljentämällä. Tämä oli se kriittinen kohta, että lapaset sopivat siskolle. Värit valittiin tarkasti ja niiden järjestyksenkin piti olla tietty. Sitten minä sain kuningas idean ja värittää sydämet toiseen lapaseen peilikuvana. Tein sen kysymättä siskon mielipidettä ja väärinhän se meni. Tein sydämet oikeassa järjestykseen oikean käden lapaseen, kun siskon mielestä sen olisi pitänyt olla vasemman käden lapasessa oikein. Onneksi sain puhuttua siskon ympäri siihen, että värit menisivät molemmissa lapasissa samalla lailla, ettei ihan kaikkia sydämiä tarvinnut värittää uudelleen.
Vaikka siskon oikkujen täyttäminen ollut kovin kivaa, niin muuten kyllä tykkäsin tästä mallista. Ohje oli sikäli yllätyksellinen, että siinä oli 4 eri versiota, kolme 64 silmukalle ja yksi 56 silmukalle. Minä tein vaihtoehdon yksi, mutta muutkin olivat kivoja. Ohjeessa ei tekstiä ollut, pelkkä kaavio, mutta sehän riittää hyvin, jos yhtään on lapasia neulonut. Ainoa mitä piti vähän miettiä oli aloitus. Minä neuloin alkuun 4 kerrosta 1 kiertäen oikein, 1 nurin joustinneuletta ennen kuin aloin seuraamaan kaaviota.
Hyvää ystävänpäivää kaikille!
Ihanat lapaset! Kylläpä oli tarkat toiveet. :D
VastaaPoistaKiitos! Sisko on kyllä aika tarkka joissain asioissa.
PoistaAivan ihanat lapaset! Kelpaisivat mullekin :) Huvitti kyllä siskos vaatimukset, en oo koskaan aatellut, että tumppujen kanssa oisi ihan niin tarkkaa :D
VastaaPoistaKiitos! Näissä oli tarkoitus olla jokin viittaus peliin ja siksi oli niin tarkkaa. Ei sitä viittausta kyllä taida muut tajuta kuin sisko.
PoistaOn kyllä huiman kauniit nuo värikkäät sydämet mustavalkoisen keskellä.
VastaaPoistaNiin minustakin.
PoistaTodella kauniit lapaset!
VastaaPoistaKiitos!
PoistaKerrassaan hurmaavat lapaset. Kirjoituksen aihekin hyvin ystävänpäivän seutuun sopiva. Sydämmelliset lapaset henkilölle joka on sisarena varmaankin yksi vanhimmista ystävistä.
VastaaPoistaKiitos! Se minulla olikin vähän tavoitteena, että saisin nämä valmiiksi ystävänpäiväksi, kun sopivat niin hyvin tähän päivään. Ja totta kai sisko on yksi parhaimmista ystävistäni.
PoistaKauniit lapaset, vaativa omistajakin voi olla tyytyväinen! Kuviossa on jotain perinteistä ja sitten se on kuitenkin moderni.
VastaaPoistaKiitos!
PoistaUpeat lapaset!
VastaaPoistaKiitos!
PoistaSiskoja on joskus hankala miellyttää:D Mutta näistä tuli täydelliset ystävänpäivä lapaset! Hyvää ystävänpäivää sinne:)
VastaaPoistaKiitos! Tuota minun siskoa on ainakin usein vaikea miellyttää.
PoistaTodella kauniit lapaset!
VastaaPoistaKiitos!
PoistaIhanat!
VastaaPoistaKiitos!
PoistaVoi miten ihanat :)
VastaaPoistaKiitos!
PoistaOnpa ihanat lapaset! Tosi hauska idea värittää muuten mustavalkoiset lapaset erivärisillä pienillä sydämmillä! <3
VastaaPoistaKiitos! Tuo on kyllä kiva idea, mutta vaatii vähän viitseliäisyyttä.
PoistaNää on somat :)
VastaaPoistaKiitos!
PoistaToistan edellisiä, tosi kauniit lapaset.
VastaaPoistaKiitos!
PoistaAivan upeat!
VastaaPoistaKiitos!
PoistaKertakaikkisen upeat ja isotöiset! Olet kyllä tehnyt siskollesi ison palveluksen ;)
VastaaPoistaKiitos! Mielelläni minä kyllä yleensä siskolle neulon, jos hän jotain haluaa.
PoistaVoi kuinka ihat nuo väripilkkusydämet tuolla mustavalkoisen joukossa <3
VastaaPoistaKiitos! Niin minustakin.
PoistaNäitä jo kävinkin ihailemassa tässä joku päivä mutta nyt täytyy kehua että ovat tosi pirteät noiden päälikirjailujen jälkeen.
VastaaPoistaKiitos!
Poista