lauantai 31. maaliskuuta 2018

Wanderling

Viime kesänä kävin Jyväskylän neulefestareilla. Sillä reissulla ostin Titityystä kasan De Rerum Naturan Ulysse lankaa. Ostaessa en ihan tarkkaan tiennyt mitä niistä neuloisin, mutta vähän aikaa Ravelryn jonoa selattuani päätin neuloa niistä Wanderling-puseron. Aloittamaan pääsin marraskuun alussa. Kalevala peiton ja Sukka-Finlandian takia pusero kuitenkin eteni aika nihkeästi ja kunnolla pääsin vauhtiin vasta helmikuussa. Mutta kun vauhtiin pääsin ei puseron neulominen lopulta kestänyt kovin kauaa.


Wanderling on aika perus ylhäältä alas neulottava pusero raglan-hihoilla. Mielenkiintoa lisäsi takana ja raglansaumoista sivuihin kulkevat valepalmikot. Lisäksi puserossa on pienet taskut, jotka neuloin Holst Garnin Coastista, jota jäi yli viime keväänä neulomastani Soulfulista. Pääntiellä on halkio, johon valitsin kauniit kookoksen kuoresta tehdyt napit.


Ohje oli hyvä ja selkeä. Hiukan kuitenkin muokkasin mallia paremmin itselleni sopivaksi. Vartalo-osaan tein yhden lisäyskerroksen enemmän kuin ohjeessa ja sen takia tein lisäykset hiukan ohjetta tiheämmin, 6.5 cm välein. Ohjeen mukaan hihansuihin tehtiin paljon pitempi ainaoikein reunus, mutta minä tein sen saman pituisena kuin helmaan. Muuten taisin aikapitkälti noudattaa ohjetta.


Jälleen sain jännittää langan riittävyyttä, mutta riitti se. Tuota Ulyssea jäi vain 3 grammaa yli. Aika ihanteellinen langankulutus. Puserosta tuli mukavan rento. Veikkaan, että tulen käyttämään sitä paljon.

Wanderling:

Tekoaika: 1.11.2017- 24.3.2018
Ohje: Wanderling by Isabell Kraemer
Lanka: De Rerum Natura Ulysse värissä ciel 297 g ja Holst Garn Coast värissä kingfisher (29) 12 g
Puikot: 4 mm ja 3.5 mm reunuksiin
Fiilis: Mukavan rento pusero.
Linkki Ravelryn projektiin: Wanderling


8 kommenttia:

  1. Kaunis pusero ja taskut on aina lisäplussaa!

    VastaaPoista
  2. Ihanat hymykuvat! :) Ja kaunis pusero, kivoja yksityiskohtia - ja tietysti taskut.

    VastaaPoista
  3. Mahtava pusero! Just sopivan rento, mutta tyylikäs samalla. Taskut ja palmikot plussaa lisäksi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Riitu! Olen kyllä aivan samaa mieltä, tämä malli on mahtava.

      Poista

Kerrothan minulle mitä tykkäsit, kiitos.