lauantai 27. lokakuuta 2018

Mysteeri paljastettu

En yleensä oikein uskalla osallistua mysteerineulontoihin. Ajatuksena ne tuntuvat hauskalta, mutta silti pelottaa hypätä sokkona mukaan, kun ei voi olla varma tykkäänkö lopputuloksesta. Mutta kun suosikkisuunnittelijani Anna Johanna eli Missä neuloimme kerran blogin Neulisti suunnittelee mysteerihuivin, en voi vastustaa kiusausta.


Tilasin huivia varten iKKeltä kolmen merinosinkku vyyhdin paketin ja niillä aloitin neulomaan huivia. Ensimmäinen ja toinen väri tuntuivat toimivan ihan hyvin yhteen ja huivin neulominen sujui. Mutta sitten mukaan otettiin kolmas väri. Se oli yksistään ihana, mutta vähitellen alkoi tuntua, että se ei oikein toimi muiden värien kanssa tässä huivissa. Se oli liian samanlainen kuin tuo vaaleansininen. Vielä kun katselin kuvia toisten huiveista, huomasin pitäväni enemmän huiveista, joissa on enemmän kontrastia värien välillä. Siispä kun olin menossa vihjeessä 10, päätin vaihtaa kolmannen langan erääseen varastoni aarteeseen ja purin huivin kuudennen vihjeen alkuun.


Lukuun ottamatta tätä langan vaihto operaatiota huivin neulominen oli oikein mukavaa. Huivissa oli mukavasti vaihtelua, kun pääsi neulomaan niin ainaoikeaa, pitsiä kuin kaksiväristä patenttiakin. Pidin myös siitä, että tässä mysteerissä välit vihjeiden välillä olivat juuri sopivat tällaiselle hiukan hitaammalle neulojalle. Hyvin pysyin vihjeiden mukana aina tuohon langan vaihtoon asti.


Valmiista huivista tuli ihana ja valtavan suuri. Tästä tuli juuri sopiva uusi ulkoiluhuivi. Erityisesti pidän koko huivin kiertävästä icord-päättelystä ja huivin nurkkiin tehdyistä tasseleista. Siis loppujen lopuksi tämä  mysteeri oli ihan positiivinen kokemus. Enköhän uskaltaudu ainakin Anna Johannan mysteerineulontoihin myös jatkossa.


Shake it up:

Tekoaika: 12.9.-26.10.2018
Ohje: Shake it up by Anna Johanna
Lanka: iKKe Merino single väreissä Bad poetry 69 g ja Hera 100g sekä KVG SW BFL värissä Blå Jungfrusländä 86 g
Puikot: 3.5 mm
Linkki Ravelryn projektiin: Shake it up

12 kommenttia:

  1. Tosi kaunis lopputulos! (: Ihanasti kokoa huivilla.

    VastaaPoista
  2. Kaunis huivi! Tuohon kelpaa kietoutua.

    VastaaPoista
  3. Upea huivi, ja onnistuneet värivalinnat! Miekin sain omani valmiiksi, mutta näin isokokoisen työn kuvaaminen ilman avustajaa tuottaa vaikeuksia :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Tämän huivin kuvaamisessa avustajasta on kyllä suuri apu.

      Poista
  4. No on kyllä kaunis.

    Minäkin oon vähän arka osallistumaan mysteerijuttuihin ja juurikin samasta syystä kuin sinä. Näköjään kannattais uskaltaa 🙂

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Kannattaa kyllä katsella suunnittelijan muita malleja, ennen kuin päättää osallistumisesta mysteeriin. Sillä lailla näkee vähän minkä tyyppistä on luultavasti luvassa.

      Poista

Kerrothan minulle mitä tykkäsit, kiitos.