tiistai 5. heinäkuuta 2011

Juhlat on juhlittu!

Viime viikon loppupuoli kului juhlien järjestelemispuuhissa ja eilen oli vuorossa retki Hailuotoon. Nyt onkin ollut kova homma lukea kaikki blogipäivitykset mitä sinä aikana on tullut. Nyt on tullut aika myös esitellä bolero, jonka neuloin siskolleni, ja hame jonka ompelin itselleni.
Tekoaika: 11-21.6.2011
Ohje: Drops
Kenelle: Pikkusiskolleni hänen rippijuhliinsa
Lanka: Novita Rose Mohair valkoinen 133g  ja Drops Cotton Viscose jäänsininen 192g
Puikot: 5 ja 6
Koko: L
Tämmöinen siitä sitten tuli. Mallin valinta oli hankalaa, koska meillä oli melko erilainen maku. Siskoni ei halunnut boleroonsa mitään "mummopitsiä", kun taas minä olisin mielelläni tehnyt jotain pitsistä. Ihan kiva tästä minunkin mielestä lopulta tuli, kun sain virkata nuo reunukset, kun lisäsin niihin helmiä. Ja satiininauhaakin siihen piti lisätä.
Sitten itselleni tekemä hame. Kuva on huono, kun nopeasti otimme sen juhlien jälkeen.
Hame:
Ohje: Suuri Käsityö 2/2011
Tekoaika: 7-26.6.2011
Kenelle: minulle
Koko: 38
Tämä lehti ostettiin ihan tämän hameen takia. Ensimmäinen ongelma oli, paljonko kangasta pitäisi ostaa, ohjeen kangas kun oli melko kapeaa. Päädyin sitten siihen, että kangasta tarvitaan n. 3m. Kangaskaupassa ihastuin sitten tähän ihanaan väriin ja kankaassa oli vähän joustoakin. MUTTA sitä oli vain 2.5m. Päätin, että laitetaan se riittämään. No kaikki tereet jätettiin pois samoin kuin helmakaitalekkin oli pakko jättää pois. Onneksi muuten hameesta olisi tullut aivan liian pitkä. Muitakin ongelmia oli, esimerkiksi se, että aluksi valitsin oikean puolen niin, että päällepäin olisi jäänyt nukkaisempi puoli. Tämän huomasin vasta siinä vaiheessa kun kaikki 10 kaitaletta oli ommeltu yhteen. Edessä oli monen sauman purkamista. Lopputulos on kuitenkin ihana. Minä pidän tällaisista leveähelmaisista hameista ja niissä saa olla myös kunnolla pituutta. Minihameet ei ole minun juttu. Kaupasta onnistuin löytämään vielä täsmälleen samanvärisen topin hameelle kaveriksi (Se oli melko vaikeaa).
Nyt kun juhlat on ohi pääsen kunnolla keskittymään KyJyyn. Tänään tilanne oli tämä.
Alhaalla vasemmalla on isoäidinneliöt peittoon, joita on nyt 12. Alhaalla oikealla taas Angry birds, joka on jo suhteellisen hyvällä mallilla. Viikon päästä sen pitäisi olla valmis. Sitten uudet aloitukset joita en ole vielä blogissa esitellyt. Vasemmalla on Sunshine-sukat Fabelista (molemmat on kantapäissä menossa). Oikealla taas tiskikukka Puro batikista. Jos tänä iltana tai viimeistään huomenna aloittaisi jotain uutta.
Mukavaa viikkoa lukijoilleni!

3 kommenttia:

Kerrothan minulle mitä tykkäsit, kiitos.