keskiviikko 26. joulukuuta 2012

Joululahjoja 2012 osa 2

No niin nyt tulee loput joululahjoikseni neulomista jutuista.
Tekoaika: 7.11-14.12.2012
Ohje: Kaikki lähti lapasesta -kirjasta Suvi Simolan Kuurankukka
Kenelle: siskolle joululahjaksi
Lanka: Drops Alpaca tumman sininen aluslapasiin 67 g ja turkoosi pitsilapasiin 44 g
Puikot: 3 pitsilapasiin ja 3.5 aluslapasiin
Fiilis: Yhtä ihanat kuin ensimmäisetkin.
Niin kuin taisin mainita ensimmäisiä Kuurankukka-lapasia esitellessäni, että siskoni halusi samanlaiset. Siis neuloin ne joululahjaksi. Mikään kovin suuri yllätys nämä eivät olleet, sillä annoin siskon valita värit ja aluslapasia käskin hänen kokeilla tekovaiheessa. Minun lapaseni eivät menneet hänelle käsiin, joten lisäsin aluslapasiin muutaman silmukan lisää. Ja kyllä näistäkin tuli ihanat.

Tekoaika: 19-21.12.2012
Ohje: Moda 8/2012
Kenelle: äidille joululahjaksi
Lanka: Hjertegarn Blend Bamboo violetti 32 g
Koko: 19 cm x 19 cm
Fiilis: Kiva. Täytyy tehdä itselle samanlainen.

Äidille neuloin tiskirätin, koska hän on jo pitkään puhunut, että olisi kiva kokeilla sellaista. Samalla halusin kokeilla tuota kaksipuoleista palmikkoa. Vähän kiire meinasi tulla, mutta sain tämänkin valmiiksi vielä suhteellisen ajoissa. Tämän valmistuttua iloitsin jo, että nyt on kaikki joululahjat valmiina, mutta väärässä olin.

Tekoaika: 22-23.12.2012
Ohje: Omasta päästä
Kenelle: äidille joululahjaksi
Lanka: Novita 7 veljestä purppura 16 g
Puikot: 3.5
Koko: 6.5 cm - 12 cm
Fiilis: Vähän oli kiire yehdä tätä.

Lauantai iltana isä käski tehdä vielä jonkin sortin pussukan äidin uudelle kännykälle, jonka hän oli saamassa joululahjaksi. Koska aikaa ei pahemmin ollut suunnitella mitään uutta, käytin pohjana omaa kännykkä koteloa ja palmikkokin on sama kuin siinä. Kiinnitykseksi laitoin napin, koska se minusta sopi parhaiten Nokian Lumian muotoon. En sitten tiedä kuinka käytännöllinen se on.

Pakettikortteihin innostuin näpertämään käpypitsiä. Idean tähän sain Mci:n blogin 1/2-joulukalenterista. Minulla oli tosin käytössä ihan kävyt ja taito ja aika ei riittänyt Mci:n esittelemien kukkien tekemiseen. Alunperin tarkoitus oli tehdä tälläinen pakettikortti vain äidin lahjaan, kun annoin hänelle tiskirätin lisäksi Janette Bakerin kirjan Käpypitsi. Innostuin käpyilystä kuitenkin aika tavalla, joten tällaisia pakettikortteja tulikin vähän enemmän. Uskon, että näitä käpyily juttuja tulee blogissani näkymään tulevaisuudessakin, kunhan alan vähän enemmän harjoittelemaan sitä (ja pääsen lainaamaan äidin uutta kirjaa).

1 kommentti:

Kerrothan minulle mitä tykkäsit, kiitos.