lauantai 29. joulukuuta 2012

Vuoden viimeiset sukat

Joululoma on kulunut mukavasti lukien, pelaillen ja tietenkin neuloen. Tapaninpäivänä valmistui Raikun suunnittelemat jouluiset mysteerisukat.
Tekoaika: 7-26.12.2012
Kenelle: minulle!
Lanka: Louhittaren luolan Väinämöinen väri pakkanen 72 g ja 
Hjertegarn Sock 4 valkoinen 34 g
Puikot: 2.5 ja varren joustimeen 2.25
Koko: L
Fiilis: Ihanat!
Langat näihin sukkiin ostin jo ennenkuin tiesin edes millaista kuviota sukkiin oli tulossa. Ennen kauppaan menoa suunnittelin pohjaväriksi punaista, mutta sen väristä Väinämöistä ei Lumoavasta langasta löytynyt. Valitsin sitten tämän kauniin sinisen värin. Kaveriksi siniselle halusin puhtaan valkoista, mutta sen värisen sukkalangan löytäminen Väinämöiselle kaveriksi osoittautui yllättävän hankalaksi. Onneksi Lankamaailma Oulu avautui juuri sinä päivänä ja sieltä löysin tuollaista valkoista lankaa. 
Kun ensimmäinen vihje sukkaan ilmestyi olin aivan innoissani. Valitsemani värit sopivat kuvioon täydellisesti. Kuvion neulominen olikin hyvin koukuttavaa ja sain yllättävän tasaista jälkeä aikaiseksi. Siihen saattoi vaikuttaa myös se, että kokeilin uutta tapaa pitää lankoja käsissä. Raiku nimittäin esitteli marraskuussa mielenkiintoisen tavan, jota oli heti päästävä kokeilemaan. Pitkien langanjuoksujen langat sidoin kyllä eri tavalla kuin tuossa linkin takana neuvotaan. Minä vain noukin pitkän langanjuoksun puikolle seuraavalla kerroksella ja neuloin sen yhteen seuraavan  silmukan kanssa. Se on minun mielestäni siistein tapa, mitä nyt se langan noukkiminen välillä tahtoi unohtua. 

Sukista tuli tosi ihanat. Saa nähdä raaskiiko niitä edes käyttää. Nämä sukat taitavat olla viimeinen neule, jonka saan tänä vuonna valmiiksi. Neuleista kesken on enää Friika, joka ei ole vielä lähelläkään valmistumista, koska sitä on pitänyt välillä purkaa aika paljonkin, kun koko on alkanut epäilyttämään. Mutta kyllä sekin tuosta valmistuu hitaasti, mutta varmasti. Sitä en mene vannomaan innostunko askartelemaan ennen vuodenvaihdetta vielä jotain. Mutta ainakin kuluneen vuoden yhteenvedon ja tulevan vuoden suunnitelmista yritän kirjoittaa vielä tämän vuoden puolella.

12 kommenttia:

  1. Upeat sukat! En tiedä riittäisikö minulla kärsivällisyys tuollaisten tekemiseen... Tallesin myös tuon linkin lankojen kuljettamisesta, täytyy kokeilla jos joskus innostun taas kirjoneuleita tekemään. Myös tuo sinun tapasi sitoa lankajuoksut vaikutti kokeilemisen arvoiselta.

    VastaaPoista
  2. Todella kauniit! Itselläni ne roikkuvat vielä keskeneräisinä...

    VastaaPoista
  3. Ihanat talvisukat! :) Sopii juuri tällaiseen pakkaspäivään, ja värit ovat täydelliset!

    VastaaPoista
  4. Upeat sukat, kuin lumihiutale taivasta vasten.

    VastaaPoista
  5. Täydelliset värivalinnat, ihanan talviset sukat! Hilpeää uutta vuotta 2013 :)

    VastaaPoista
  6. oi oi oi.. niin kauniit ja taidokkaasti tehdyt sukat ;)
    Traktoripusero tuolla alempana on ihana myös <3
    mukavaa vuodenvaihdetta sinulle toivottelen :)

    VastaaPoista
  7. Hyvin hienot sukkaset.

    -hillanen

    VastaaPoista

Kerrothan minulle mitä tykkäsit, kiitos.