torstai 17. joulukuuta 2015

Joulukortit 2015

Joka vuosi sama juttu. Aina päätämme siskon ja äidin kanssa, että tänä vuonna teemme joulukortit hyvissä ajoin. Sitten joulukuu tulee ihan puskista ja lopulta viimeisenä mahdollisena päivänä joulukortteja askarrellaan hirveällä kiireellä. Tänä vuonna onnistuimme aloittamaan askartelun marraskuun puolella, mutta viimeistely jäi kuitenkin viime hetkille.


Idean tänä vuonna tekemiini kortteihin sain uusimmasta Suuri Käsityö lehdestä (11-12/2015). Idea oli yksinkertainen. Kakkupaperista leikattiin kolmioita, jotka ensin liimasin korttipohjalle kuusiksi. Sitten vielä ompelin niiden päältä ompelukoneella. Lopuksi liimasin tarroja koristeeksi. Ompelukoneeni teki välillä sotkua nurjalle puolelle, joten sen päälle liimasin paperia kaksipuoleisella teipillä. Siihen oli hyvä kirjoittaa hyvän joulun toivotukset.


Ihan kivoja kortteja näistä tuli, vaikka sisko ei oikein arvostanutkaan minun sarjatuotannolla tekemiäni kortteja (hänen tekemänsä oli kaikki erilaisia.) Tykkäsin yllättävän paljon käyttää ompelukonetta kortti askartelussa. Sitä täytyy varmasti hyödyntää myöhemminkin.

4 kommenttia:

  1. Kivan näköisiä! Miullakin on jostain syystä pakkomielle tehdä kaikki kortit eri näkoisiksi :D Idea ja materiaalit on aina samat, mutta yksikään kortti ei kuitenkaan ole samanlainen kuin toinen....

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä minullakin yleensä kaikki tekemäni kortit ovat erilaisia. Näitä oli vain kätevin tehdä sarjatuotantona ja ehkä minua myös vähän laiskotti, niin näissä ei nyt kovin paljon eroja ole.

      Poista
  2. Minä sain samalla idealla tehdyn joulukortin, jossa kakkupaperista on muotoiltu kynttilä.

    VastaaPoista

Kerrothan minulle mitä tykkäsit, kiitos.