tiistai 2. huhtikuuta 2019

Ramona onteloneulelapaset

Jo viime talvena minun oli tarkoitus neuloa onteloneulelapaset vähän kylmemmille keleille. Langatkin hommasin niitä varten toissa vuonna Jyväskylän neulefestareilla. En kuitenkaan saanut viime talvena aloitettua lapasia. Innostuin neulomaan niitä vasta tänä vuonna helmikuussa ja toivoin, että lapaset ehtisivät vielä tämän vuoden pakkasille. Toisin kuitenkin kävi. Vasta nyt, kun kevät alkaa tehdä tuloaan ja lapaset valmistuivat. Mutta ovatpahan valmiina ensi talven pakkasia varten.


Malli on Julia Muellerin Ramona.  Mitään kovin ihmeellistä ei lapasissa ollut. Ensin neulottiin muutama kerros sileää oikeaa kummallakin värillä ennen kuin aloitus taitettiin kaksin kerroin ja aloitettiin onteloneule. Sitten seurattiinkin vain kaaviota ja sitä sai kyllä seurata. Mallin koukerot olivat sen verran haastavia, että joka lähes kerros täytyi tarkistaa kaaviosta. Vasta ihan lopussa oli muutama helpompi kerros, jotka pystyi neulomaan ilman kaaviota.


Toinen suunnittelemani lankakin vaihtui juuri ennen kuin aloitin lapasia. Alunperin ostin tuon valkoisen Handun kaveriksi pinkkiä Handua. Mutta sitten alkoi epäilyttää, onko se liian samanvärinen kuin valkoisen langan pinkit täplät. Pelkäsin, että kuvio ei erottuisi kunnolla alkuperäisillä langoilla. Siksi vaihdoin pinkin tuohon tumman violettiin Väinämöiseen.


Hiukan pelkäsin, että lapasista tulee liian pitkät ja suunnittelin jo miten niitä voisi lyhentää kuvion kärsimättä. Mutta loppujen lopuksi lapasista tuli ohjeen mukaisina juuri sopivat. Tykkään kovasti. Nyt ne jäävät kuitenkin odottelemaan ensi talvea. Ainakin toivon ettei niille ole käyttöä ennen sitä.



Ramona-lapaset:

 Tekoaika: 17.2.-23.3.2019
Malli: Ramona by Julia Mueller
Lanka: Louhittaren luolan Väinämöinen värissä munakoiso 46 g ja Handu Perussukkalanka valkoinen pinkeillä täplillä (speckleillä) 54 g
Puikot: 2.25 mm
Linkki Ravelryn projektiin: Ramona

8 kommenttia:

  1. Voi että ovatkin kauniit. Itselläni on vielä tuo onteloneule opettelematta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Pirena! Onteloneule on ihan helppoa, niin kuin kirjoneuletta, mutta ei tarvitse huolehtia langanjuoksujen kireydestä.

      Poista
  2. Aivan todella kauniit lapaset! Haluan itsellenikin ensi talveksi samanlaiset, ihanat!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Nyyti! Vielä ehtii hyvin tehdä ennen ensi talvea.

      Poista
  3. Hienot Ramonat valmiina ensi talvea varten, mutta ennen sitä kevät ja kesä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Joo, kyllä nuo Ramonat laitoin jo kaappiin odottelemaan ensi talvea.

      Poista
  4. Kauniit ja varmasti lämpimät. :) Mulla on vielä tuo onteloneule kokeilematta, täytyy joskus sellaisetkin lapaset tehdä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Rohkeasti vain kokeilemaan onteloneuletta. Ei se ole yhtään hankalaa, mitä nyt kuvioiden kanssa saa olla aika tarkkana.

      Poista

Kerrothan minulle mitä tykkäsit, kiitos.