lauantai 28. maaliskuuta 2020

Sukka-Finlandian 2020 yhteenveto

Sukka-Finlandia tuli siis päätökseensä maaliskuun alussa. Tällä hetkellä tuntuu, että siitä on paljon pidempi aika, niin paljon maailman tilanne on muuttunut tässä välissä. Ajattelin nyt vähän tarkastella mitä tämän vuotisesta Sukka-Finlandiasta jäi käteen.


Ennen kaikkea kisasta jäi käteen kasa sukkia. Kisassa saatiin kahdeksan sukka ohjetta: lämmittely sukat, kuusi kisasukkaa ja jäähdyttely sukat. Ystävänpäivänä saatiin lisäksi ekstrana yksi lapasohje. Lapaset ja jäähdyttelysukat minulla taitaa jäädä tekemättä, mutta seitsemän sukkaparia olen tämän kisan aikana neulonut. Suosikikseni nousi Sari Nordlundin Laurat, vaikka tykkäsin kovasti myös muista ohjeista. Täytyy sanoa, että tälläkään kertaa ei kaduttanut osallistuminen. Niin upeita ohjeita oli mukana.


Entäpä sitten itse kisa, kuinka pärjäsin siinä? No ihan hyvin. Yksilökisassa olin 37., joka on paljon parempi sijoitus kuin viime vuoden 56. Suunta on siis ylöspäin. Parhaiten sijoituin viimeisellä etapilla, jolla olin 27., kun huonoin sijoitus oli ensimmäisellä etapilla 75.


Se mikä minua todenteolla motivoi neulomaan nopeasti oli joukkuekisa. Olin mukana Lankalaatikon Helenat -joukkueessa, joka viimeiseen etappiin asti oli kiinni joukkuekisan toisessa sijassa. Viimeisellä etapilla emme kuitenkaan pärjänneet Liukkaat lupiinit -joukkueelle ja jäimme kolmansiksi. Ei huono sekään. Silläkin sijoituksella sain palkinnoksi kaksi kerää Sandnesin Sisua. Olen siis oikein tyytyväinen pärjäämiseeni tämän vuotisessa kisassa.

4 kommenttia:

  1. Onneksi olkoon, hieno saavutus! Upeita sukkia kaikki. Minä en tänä vuonna neulonut kuin neljät kisasukat.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Hepsi! Neljä sukkaakin on ihan hyvä määrä.

      Poista
  2. Paljon upeita sukkia! Ahkera olit.

    VastaaPoista

Kerrothan minulle mitä tykkäsit, kiitos.