keskiviikko 23. maaliskuuta 2022

Kukkapaikat farkkuihin

 Kun vaatteiden ja varsinkaan uusien farkkujen ostaminen ei ole suosikkipuuhaani, on pakko korjata vanhoja, kun ne menevät rikki. Netissä ja erilaisissa kirjoissa on esitelty upeita näkyviä paikkauksia. Olen jo pitkään halunnut kokeilla sellaisen tekemistä. Ikävästi vain suurin osa farkuistani kuluu rikki haaroista, minne näkyvät paikkaukset eivät niin hyvin sovi. Siksi innostuin, kun yksien farkkujeni polveen repesi reikä. Nyt pääsisin kokeilemaan kirjomalla paikkausta. 

Paikkasin polven leikkaamalla reiän taakse vanhojen jo käytöstä poistettujen farkkujen lahkeista pienen tilkun ja kiinnitin sen reiän taakse hakaneuloilla. Sitten aloin kirjomaan reiän ympärille kukkia linnunsilmäpistoilla. Käytin kahta eri väriä ja yritin tehdä kukkia mahdollisimman tiiviisti. Alunperin ajattelin kirjovani paikkaan myös vihreitä lehtiä, mutta lopulta pelkät kukat näyttivät niin kivoilta, että jätin lehdet pois.

Tarkemmassa syynissä huomasin farkuissa lisäksi kaksi pienempää reiän alkua farkkujen sisäsauman lähellä. Paikkasin nekin sitten samaan tyyliin. 

 
Pakko sanoa, että tykkään näistä farkuista nyt, jopa enemmän kuin ennen paikkausta. Niistä tuli persoonallisemmat ja enemmän minun tyyliseni. Kyllä paikkaaminen kannattaa.

 
Kukkapaikat:

Ohje: omasta päästä
Tekniikka: paikkaaminen/kirjonta
Lanka: Tiimarista vuosia sitten ostettua puuvillakirjontalankaa
Tekoaika: 9.2.-9.3.2022

4 kommenttia:

  1. Hienosti paikattu, varomattomampi katsoja tuumaisi farkkujen olevan vain vähän tuunattuja eikä korjattuja. Hyvää työtä!

    VastaaPoista
  2. Samaa ajattelin minäkin ensinäkemältä, että onkohan tuo rikki ollutkaan. Niin siististi ja nätisti olet ideoinut ja toteuttanut korjaamisen. Voisi sanoa, että farkut ovat nyt paremmat kuin uutena, kun ne ovat myös mukautuneet käyttäjänsä muotoisiksi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Erikoiset Asiantuntijat! Hyvät farkut näistä kyllä vielä tuli.

      Poista

Kerrothan minulle mitä tykkäsit, kiitos.