maanantai 1. toukokuuta 2023

Kiss kiss -sukat

Olen vähän jäänyt jälkeen sukkalaatikko haasteesta. Maaliskuussa siinä haastettiin neulomaan sukat jonkin kirjan tai lehden ohjeella. Minä pohdin parin mallin välillä, mutta päädyin lopulta neulomaan Kiss kiss-sukat ensimmäisestä Fazerin ja Novitan sukkalehdestä. Ja sen valinnan tein ihan vain sillä perusteella, että siihen malliin minulla oli langat jo valmiina. Aloitin maaliskuun sukat maaliskuun puolella, mutta valmista tuli vasta huhtikuun loppupuolella.

Ihastuin tähän malliin heti, kun sen näin. Näissä sukissa jotenkin hyvällä tavalla vanhanaikainen fiilis. Ja sehän sopii hyvin Kiss kiss -karkeista inspiroituneisiin sukkiin. Minua sukissa viehätti erityisesti kirjoneuleen ja palmikoiden yhdistelmä. Jo resorissa on palmikoita. Sen jälkeen neulotaan viehättäviä kirjoneule-kuvioita. Nilkan kohdalla vaihdettiin taas palmikoihin. Taisin myös neuloa nilkkaan yhden mallikerran enemmän palmikkomallineuletta kuin ohjeessa. Kantapää oli ohjeessa perinteinen hollantilainen, mutta minä tein suosikkini eli ranskalaiseen kantapään. Kantapään jälkeen jatkettiin palmikoita. Ennen varpaita neulottiin vielä vähän kirjoneuletta. Kärjessä on leveä nauhakavennus. Minä lopetin sen hiukan ohjetta aikaisemmin ja silmukoin loput silmukat.

Nämä olivat hyvin koukuttavaa neulottavaa. Kirjoneuleraidat eivät olleet kovin pitkiä, joten koko ajan teki mieli neuloa vielä yksi raita. Palmikko-osuudet vähän hidastivat tahtia, mutta eivät merkittävästi. Ainoa syy miksi minulla kesti näiden tekeminen oli se, että ensimmäisen resorin jälkeen näiden tekeminen jäi tauolle, kun keskityin Arpaonni-sukkiin ja Wrapped pulloveriin. Kun kunnolla aloin keskittyä näihin Kiss kisseihin ne valmistuivat lopulta aika nopeasti. Osa syyllinen toki oli hiukan paksumpi lanka kuin yleensä käytän. Kun on tottunut neulomaan fingering-vahvuista lankaa, niin Nalle ja Muumitalo-langoilla valmista tuntuu tulevan nopeasti.

Sukista tuli oikein kauniit ja juuri sopivan kokoiset. Nyt on siis maaliskuun sukkalaatikkosukat tehty. Huhtikuun sukatkin olen jo aloittanut, mutta ne valmistuu sitten toukokuun puolella.

Kiss kiss

Ohje: Kiss kiss I by Heidi Rantala Fazer x Novita sukkalehdestä I
Koko: n. 39
Lanka: Novita Nalle luonnonvalkoinen (010) 89g ja Novita Moomin x Muumitalo värissä Niisku (152) 79g
Puikot: 2.75 mm
Tekniikka: neulominen
Kategoria: sukat
Tekoaika: 17.3.-23.4.2023
Linkki Ravelryn projektiin: lankakeiju's Kiss kiss

6 kommenttia:

  1. Kiss kiss-karkkimaiset sukat, hienot ja melkein karkin maku tuli suuhun.
    Jännä pusero tuossa edellisessä postauksessa. Mielenkiintoinen tapa neuloa kaunis pusero ja sopiva. Mä varmaan jännittäisin koko ajan , mitähän tästä tulee.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Iso Gnu! Kyllä minuakin vähän jännitti tuon edellisen postauksen puseron kanssa.

      Poista
  2. Ihanat sukat <3 Tiedän niin tuon tuntee, kun ajattelee neulovansa vielä yhden raidan. Minä olen neuloviisuillut ja neuloin kämmekkäät Käärijän kusa-asun innoittamana. Aurinkoisia toukokuun päiviä sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Tarja K ja aurinkoista toukokuuta toivotan myös sinulle! Käärijä inspiroituneet neuleet taitavatkin olla aika suosittuja nyt.

      Poista

Kerrothan minulle mitä tykkäsit, kiitos.