lauantai 25. elokuuta 2018

Heräteostoksesta Glynis sukat

Yleensä pohdin tarkkaan mitä lankoja ostan ja niille on suunnitelma olemassa ostohetkellä. Kesällä kuitenkin sorruin tilatessani puserolankaa Lankaideasta (siitä lisää myöhemmin). Siellä oli myynnissä pieni erä Petrichor Yarnsin lankoja, Olen jo pitkään ihastellut niitä enkä siis voinut vastustaa kiusausta ja tilasin vyyhdin Kesäsukkaidis lankaa. Lanka oli siis sukkalankaa, jossa oli mukana myös puuvillaa.


Haaveissa minulla tietenkin oli uudet kesäsukat. Malliksi valitsin Cookie A:n Suloisimmat sukat -kirjasta Glynis sukat. Minullahan on tavoitteena neuloa tuosta kirjasta kaikki mallit. Näiden Glynis sukkien jälkeen tilanne on, että olen neulonut 9 mallia 15:sta. Jäljellä on siis enää 6. Voiton puolella ollaan jo.


Itse sukissa ei ollut mitään kovin erikoista. Ne ovat tavalliset varresta aloitetut sukat ranskalaisella kantapäällä. Mallineuleena oli suhteellisen yksinkertainen pitsineule. Ainoa suurempi ongelma minulla oli mallikerran laskemisen kanssa. Alkuun kun tehtiin puoli mallikertaa hiukan poikkeavalla tavalla, ja minä tietenkin laskin sen mukaan mallikertaan. Sitten sain ihmetellä kantapään jälkeen, kun mallineule ei jatkunut oikein kantapään jälkeen. Ja kaikkihan siis johtui siitä, että olin neulonut varteen puoli mallikertaa liikaa.


Sukista tuli oikein kivat ja hyvin toimii tuo mallineule tällaisen vaalean kirjavan langan kanssa. Tykkään kyllä kovasti tuosta värityksestä. Se on juuri sopivan hempeä kesäsukkiin. Lankaakin oli oikein miellyttävää neuloa. Tämä ei varmastikaan jää ainoaksi kokemuksekseni Petrichor Yarnsin langoista.

Glynis sukat:

Malli: Glynis by Cookie A, Suloisimmat sukat kirjasta
Lanka: Petrichor Yarns Kesäsukkaidis värissä villikukkia 74 g
Puikot: 2.5 mm
Tekoaika: 7.-19.8.2018
Linkki Ravelryn projektiin: Glynis

3 kommenttia:

Kerrothan minulle mitä tykkäsit, kiitos.