maanantai 23. joulukuuta 2019

Color mixing -sukkien ohje

Viime vuosina minulla on ollut tapana toivottaa täällä blogissa hyvää joulua, jonkin itsetehdyn joulukoristeen esittelyllä. Tämä syksy on ollut kuitenkin niin kiireinen, etten ole sellaista ehtinyt tehdä täksi jouluksi. Siispä tänä vuonna toivotan hyvää joulua antamalla teille joululahjan. Nimittäin sukka ohjeen!


Idean näihin sukkiin sain jo alkukesästä. Ajatukseni oli raitasukat, joissa värit vaihtuvat vähitellen kirjoneuletta neuloen. Kuukauden verran kypsyttelin ajatusta ja sinä aikana sukat ehtivät mielessäni kasvaa jo polvisukiksi. Kesälomalla oli aikaa etsiä toisiinsa sointuvat jämälangat ja aloittaa neulominen. Samalla ajatus polvisukista hautautui, kun en löytänyt tarpeeksi toisiinsa sopivia lankoja.


Sukat valmistuivat jo syyskuun alussa, mutta kuten sanoin syksyni on ollut kiireinen eikä aikaa ohjeen kirjoittamiselle ole tahtonut löytyä. Mutta nyt ohje on valmis ja sain sille myös muutaman testineulojan, joten ohjeesta ei pitäisi enää suurempia virheitä löytyä.


Color mixing -sukat on aloitettu kärjestä ja niissä on jälkikäteen tehty kantapää. Kantapään molemmin puolin on minikiilat, jotka parantavat sukkien istuvuutta ainakin osalle ihmisistä. Minikiilat voi toki jättää neulomattakin, jos ne eivät omiin jalkoihin istu. Ohjeessa on kolme kokoa: S, M ja L, joissa silmukkamäärät kerroksella ovat: 57, 65 ja 73 silmukkaa. Tarjolla on sekä suomen- ja englanninkielinen ohje. Ja koska tämä on joululahjani teille, ohje on täysin ilmainen. Ohje löytyy Ravelrystä täältä. Oikein hyvää joulua!


Color mixing:

Tekoaika: 20.7.-16.9.2019
Ohje: Color mixing by minä
Lanka: Päävärinä Hjertegarn Sock 4 musta 12 g ja 7 eriväristä jämälankaa kutakin noin 10 g
Puikot: 2.5 mm
Koko: M
Linkki Ravelryn projektiin: Color mixing

4 kommenttia:

  1. Kivat sukat! Kiitos ohjeesta, täytyy kokeilla joskus. Hyvää ja levollista joulua sinulle! :)

    VastaaPoista
  2. Toivottavasti joulu oli mukava :3 Ihunat sukat, otin ohjeen talteen ja kokeilen josko sillä saisi jämälankoja neuloiltua pois SF-kaksikymppisen jälkeen. Kiitos!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. Jouluni oli oikein mukava. Kiva kuulla, että suunnittelet näiden sukkien neulomista.

      Poista

Kerrothan minulle mitä tykkäsit, kiitos.