tiistai 22. syyskuuta 2020

Khaleesi kämmekkäät

 Kesäkuussa, kun etsin sopivia projekteja KYHiin, etsin jonostani malleja, joihin löytyisi lankaa valmiiksi varastostani. Siinä tuli sitten paritettua Khaleesi kämmekkäiden ohje ja varastostani löytyneet Novitan Florica kerät. Kumpikin oli odottanut jo vuosia vuoroaan päästä puikoille. Siispä nyt olikin jo korkea aika.

Khaleesi kämmekkäät ovat pitkät kyynärvarsiin yltävät kämmekkäät. Ne aloitetaan varresta ja matkan varrella kavennetaan silmukoita pitsien välissä olevissa nurjissa raidoissa. Kämmekkäissä on peukalokiila, joka myös tehdään pitsien väliin. Kokonaisuutena malli soljuukin kauniisti. Silmukat pääteltiin virkkaamalla niihin kiinteitä silmukoita ja kämmenosaan virkattiin vielä kaunis simpukkareunus. Kumpikin kämmekäs tehtiin samalla lailla. Siispä ei ole väliä kumman kämmekkään  vetää oikeaan ja kumman vasempaan käteen. Ne sopivat hyvin molempiin käsiin.

Hiukan jouduin muokkaamaan mallia itselleni sopivammaksi. Nimittäin lisäsin kämmekkäisiin lisää pituutta sekä peukalon ja muiden sormien suojaksi. Yleensä kaipaan juuri sormille lisää lämmikettä, ja ohjeen mukaisina sitä lämmikettä ei juurikaan ollut tarjolla. 

Yleensä neulon kaikki tällaiset jutut pyöröpuikoilla magic looppina, mutta koska KYHin takia kaikki sopivan kokoiset pyöröpuikot olivat varattuna neuloin nämä kämmekkäät perinteisesti sukkapuikoilla. Se olikin ihan kivaa vaihtelua. Vaikka minua edelleenkin ärsyttää vähän sukkapuikoissa joka suuntaan sojottavat puikot. Kyllä edelleen suosin pyöröpuikkoja sukkien ja lapasten neulomisessa.

Näistä kämmekkäistä tuli oikein kivat. En vain ole ihan varma onko minulla käyttöä näin pitkille kämmekkäille. Mutta oli käyttöä tai ei, niin siitäkin huolimatta tykkään näistä kovasti. Jotenkin tällaiset pitkät käsineet ovat aina viehättäneet minua. Jospa siis niitä tulisi käytettyäkin aina joskus, vaikka eivät ne aivan käytännöllisimmät olekaan.

Khaleesi: 

Ohje: Khaleesi by Marika Lepistö
Tekniikka: Neulominen ja vähän virkkausta
Lanka: Novita Florica kanerva (080) 64 g
Puikot: 3 mm
Tekoaika: 14.6.-3.9.2020

2 kommenttia:

Kerrothan minulle mitä tykkäsit, kiitos.