lauantai 11. syyskuuta 2021

Jännittävä Kajo mysteerihuivi

Varma syksyn merkki on Anna Johannan mysteerihuivi. Olen ollut mukana joka vuosi ja nyt on neulottu jo Shake it up, Hummingbird ja Entanglement. Pakko siis oli tänäkin vuonna lähteä mukaan neulomaan Kajoa. Tänä vuonna tilasin huivia varten kootun lankasetin. Minun valitsemani väriyhdistelmän nimi on Nocturnal Neptune.

Anna Johannan mysteerihuivit ovat siitä kivoja, että ne ovat hyvin yllätyksellisiä. Niin tänäkin vuonna. Huivi alkoi aika tavanomaiseen tapaan neulomalla puoli ympyrä. Mutta sitten vaihdettiin yllättäen neulomissuuntaa ja samalla pääteltiin puoliympyrän silmukat. Puolivälissä väri vaihdettiin vaaleasta tummaan raidoittamalla jonkin aikaa molempia värejä. Tässä osiossa hauskinta oli, että aina kahden kerroksen värein heitettiin noppaa ja jos sai kuutosen seuraavat kaksi kerrosta neulottiin kontrastivärillä. Se oli jännittävää, vaikka välillä kuutosia ei meinannut tulla ollenkaan ja lopussa niitä tuli aivan liikaa, kuten kuvasta voi huomata (tummaan päähän tuli aika paksu lila raita).

Seuraavaksi huiviin neulottiin jännät siivekkeet toiseen päähän tummalla ja toiseen vaalealla langalla. Tässä vaiheessa piti olla tarkkana. Pienikin virhe silmukkamäärässä aiheutti sen, että silmukat loppuivat liian aikaisin. Ja jos teki virheen sitä ei tietenkään huomannut ennen kuin lopussa. Toisessa siivekkeessä minulta unohtui yksi lisäys, jonka onneksi pystyn korjaamaan lisäämällä yhden ylimääräisen kerran viimeisillä kerroksilla.

Kaiken tämän jännityksen jälkeen loppu huivi syntyi melko kivuttomastia. Ensin neulottiin kontrastivärillä kolmio rivi huivin alareunaan. Sitten pääväreillä neulottiin kivaa siksak-kuviota. Silmukat pääteltiin tuppilo päättelyllä ja samalla jokaisen alareunan huippuun neulottiin pieni lenkki.

Tänäkin vuonna valmis huivi on ihana. Ja tämä oli vielä kaikesta jännityksestä huolimatta tosi mukava neuloa. Varmasti olen mukana taas ensi vuonna neulomassa mysteerihuivia.

Kajo: 

Ohje: Kajo by Anna Johanna
Tekniikka: neulominen
Puikot: 3.5 mm
Lanka: Fru Valborg Merino Single värisetti Nocturnal Neptune, väri 1 90g, väri 2 79g ja väri 3 75g
Tekoaika: 6.8-6.9.2021
Linkki Ravelryn projektiin: Kajo

6 kommenttia:

  1. No onpa todella kaunis huivi! Ja miten taitavasti tehty. Miten kauna meni aikaa sen tekemiseen?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. Huivin neuloin kuukaudessa, mutta nopeamminkin olisin sen saanut tehtyä, jos ei aina välissä olisi joutunut odottamaan seuraavaa vihjettä.

      Poista

Kerrothan minulle mitä tykkäsit, kiitos.