sunnuntai 20. helmikuuta 2022

xi-pipo

 Ihastuin heti, kun Anna Johanna esitteli rusettia, jonka oli tarkoitus tulla uuteen pipo-ohjeeseen. Kun itse pipokin oli nätti, ilmoittauduin testineulomaan sen. Ja pääsin.


 Pipossa käytin yhdessä merinolankaa ja silkki-mohair-lankaa. Ensin neulottiin resori, joka oli tarpeeksi pitkä, että sen voi kääntää kaksinkerroin. Itse pipossa neulottiin lisäysten ja kavennusten avulla palmikkoa muistuttavaa kuviota. Parasta oli kuinka kauniin kuvion päälakikavennukset muodostavat.

Rusettinauha neulottiin vain silkki-mohair-langalla. Ensin suunnittelin käyttäväni eri väriä kuin pipossa, mutta aika pian huomasin, että ei minulla ollut tarpeeksi sitä väriä. Jouduin siis aloittamaan alusta ja neulomaan rusettinauhan samalla silkki-mohairilla, jota käytin pipossa. Valmis rusettinauha solmittiin rusetiksi. Minä vielä ompelin sen taakse pienen hakaneulan, että voin halutessani ottaa rusetin pois, jos en ole rusettituulella. Tämä pipo näyttää hyvältä myös ilman rusettia.

Piposta tuli kaunis. Ja se tuli niin tarpeeseen. Olen jo jonkin aikaan haaveillut uudesta piposta. En vain ole oikein kivaa mallia löytänyt, kun en oikein innostu tällä hetkellä muodissa olevista muhkupipoista. Onneksi tuli vastaan tämä pipo niin sain uuden pipon neulottua.

xi-pipo

Ohje: xi by Anna Johanna
Koko: L
Lanka: Sandnes Garn Sunday värissä stout lilla 33 g ja ITO Sensai värissä Crocus 18 g
Puikot: 3.25 mm ja 3.5 mm
Tekoaika: 26.1.-11.2.2022
Linkki Ravelryn projektiin: Test knit xi-hat

2 kommenttia:

Kerrothan minulle mitä tykkäsit, kiitos.