Sukkalaatikko haasteen kiinni kurominen jatkuu. Heinäkuussa haastettiin neulomaan kesäsukat. Minä päätin neuloa pitsisukat, sillä ne toimivat parhaiten hiukan lämpimämpinä päivinä. Malliksi valitsin ensimmäisenä Ravelryn jonossani vastaantulleet pitsisukat, jotka sattuivat olemaan Terhen-sukat. Langaksi taas valikoitui vuosi sitten Oulun kädentaitomessuilta ostamani Ruskanlehden merinosukkalanka. Pääsisipä tämäkin lanka puikoille ennen kuin on kulunut vuosi sen ostamisesta (ostin langan siis lokakuun puolessa välissä).
Ajattelin etukäteen näiden olevan helppoa posottelua. Ja ei itse mallineuleessa ollutkaan mitään vaikeaa. Suurimmaksi ongelmaksi muodostui koon valinta. Aloitin sukat ensin isommalla koolla. Ajattelin, että pienimmällä koolla sukilla ei olisi toivoakaan mahtua jalkaani, sillä yleensä jo 64 silmukkaa on omiin sukkiini liian vähän fingering paksuisesta langasta. Pienimmässä koossa silmukoita oli sitäkin vähemmän. Vielä mitä. Ehdin posotella ensimmäistä sukkaa melkein kiilalisäyksiin asti ennen kuin totesin sukista olevan tulossa liian suuret. Lisäksi totesin sukkien mallineuleen olevan niin joustavaa, että pienimmälläkin koolla saisin ehkä jalkaani mahtuvat sukat. Ei siis auttanut muu kuin purkaa ja aloittaa alusta. Ja onnekseni pienimmällä koolla tuli kuin tulikin sopivat sukat.
Sukat aloitettiin varpaista. En tykännyt ohjeen mukaisesta kärjestä ja siksi muokkasin sitä hiukan pyöreämmäksi luomalla 20 s ja lisäämällä ensin silmukoita joka kerros 5 kertaa. Loput kärkilisäykset tein joka toinen kerros. Kiilalisäyksiä tein yhden parin enemmän kuin ohjeessa, että sain kantalapusta hiukan korkeamman. Minulla kun totuttuun tapaan kerrostiheys oli pienempi kuin ohjeen mukainen. Kantapää oli väärinpäin tehty ranskalainen kantapää, josta kyllä tykkään varpaista aloitetuissa sukissa. Vartta neuloin niin pitkästi kuin hyvältä tuntui ja silmukat päättelin ohjeen mukaisesti Jenny's surprisingly stretchy bind off:lla, jota en ole kovin paljon käyttänyt, mutta sopivan joustavan varren suun sillä sai aikaan.
Jos johonkin en näissä sukissa ole tyytyväinen, niin lankavalintaani. Langan väri on hiukan levoton tähän malliin ja pitsi ei pääse aivan täysin oikeuksiinsa. Milloinkahan opin, että minä tykkään eniten aika solideista väreistä, joissa ei ole paljon värin vaihtelua. Mutta muuten sukista tuli kyllä oikein hyvät kesäsukat. Harmi, että kesä ehti jo mennä.
Terhen
Ohje: Terhen by Tiina Väätäinen
Koko: M
Lanka: Ruskanlehti Merino Sock värissä romantiikka 64 g
Puikot: 2.25 mm
Tekniikka: neulominen
Kategoria: sukat
Tekoaika: 28.9.-13.10.2023
Linkki Ravelryn projektiin: lankakeiju's Terhen
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kerrothan minulle mitä tykkäsit, kiitos.