sunnuntai 26. toukokuuta 2024

Roosimine

Kun ensimmäisen kerran yli kymmenen vuotta sitten näin tämän Roosimine sukkamallin, ihastuin siihen heti. Silloin en ollut vielä kuullut roosimis-tekniikasta ja en siksi voinut ymmärtää miten tuo kuvio on tehty. Se vain lisäsi mielenkiintoani tätä ohjetta kohtaan. Näiden vuosien aikana, kun tämä malli on odottanut vuoroaan päästä puikoilleni olen jo ehtinyt kokeilla roosimista ja todennut sen kivaksi tekniikaksi. Siispä kun nyt laitoin nämä Roosimine sukat puikoilleni osasin odottaa mukavaa neulomiskokemusta.

Langaksi valitsin varastostani vaaleanpunaista Novitan Venlaa, jota minulla oli kaksi eri keränloppua, jotka olivat kahta eri värierää. Onneksi sitä ei kuitenkaan huomaa. Kuvioväriksi otin Kettu Yarnsin Everyday Sockia ja roosimiskuvioon nappasin sen kaveriksi silkkimohairia. Se antoikin kivaa pörröisyyttä kuvioon. Vähän pelkäsin riittääkö tuo Venla lanka, mutta riitti se onneksi.

Kuten osasin odottaakin, näiden sukkien neulominen oli kivaa. Varsinkin tuon varren roosimiskuvion tekeminen. Sen jälkeen näiden neulominen muuttuikin vähän tylsemmäksi. Kantapää oli ranskalainen, jonka kantalappu on ristiinvahvistettu ja siinä neulottiin kahden kerroksen raitoja. Jalkaterässä tehtiin muotoilua lisäämällä ja kaventamalla silmukoita. Se sentään teki jalkaterän neulomisesta vähän mielenkiintoisempaa. Kärkikavennusten aikana neulottiin taas kahden kerroksen raitoja. Se antaa kärkeen hauskan efektin, kun jalkaterän muotoiluiden takia sukan kärki nousee hiukan varpaiden päälle.

Vaikka näiden neulominen oli välillä vähän tylsää, tuli lopputuloksesta tosi kivat. Edelleen jaksan ihastella tuota varren kuviota. Varsista tuli kyllä aika pitkät, mutta ainakaan nilkkoja ei ala palella, kun ilmat tästä vähän viilenee. Ja hei, taas sain yhden kauan aikaa jonossani hengailleen mallin tehtyä.

Roosimine

Ohje: Roosimine by Cauoua Coffee
Koko: Large
Lanka: Novita Venla vaaleanpunainen (505) 68g, Kettu Yarns Everyday Sock värissä Your Majesty 10g ja Filcolana Tilia värissä amethyst (324) 1g
Puikot: 2.25 mm
Tekniikka: neulominen
Kategoria: sukat
Tekoaika: 3.5.-18.5.2024
Linkki Ravelryn projektiin: lankakeiju's Roosimine

1 kommentti:

  1. No, on upeat sukat. Nostan hattuani tuon roosimine-kuvion takia. Noin pitkä kuvio!
    Olen yhden (!)kerran tehnyt sukkiin kuviot roosimine-tekniikalla. Salmiakki-kuvion ohje oli Taito-lehdessä joskus . Sukat ovat edelleen jemmassa ja en ole suostunut antamaan niitä kenellekään ja en myöskään itse ole raaskinut pitää.

    VastaaPoista

Kerrothan minulle mitä tykkäsit, kiitos.