Tänä vuonna minulla on teema neulomissani joululahjoissa. Valitsin kaikki mallit Fazer x Novita sukkalehti 2:sta. Ensimmäisenä puikoille pääsi Karl Fazer Vadelmajogurtti -sukat. Ihastuin tähän malliin heti, kun sen näin. Ja kun siskokin osoitti kiinnostusta mallia kohtaan, tiesin heti neulovani ne hänelle. Laivastonsinistä ja mustaa lankaa löytyi valmiiksi varastostani, mutta marjapuuron ja turpeen väristä 7 veljestä minun piti ostaa sukkia varten.
Sukkien neulominen aiheutti heti vähän ongelmia. Mallissa neulotaan ensin kaunis palmikkojoustin. Se ei kuitenkaan ollut kovin joustava ja pelkäsin, että varsi kiristää. Lopulta päädyin neulomaan joustimen 4mm puikoilla, kun muussa sukassa käytin 3.5mm puikkoja. Toivottavasti sain sillä joustimesta tarpeeksi löysän. Seuraavaksi sukkiin neulottiin kirjoneuleena vadelmajogurtti osuus eli vaaleanpunaiselle pohjalle mustia pilkkuja aika satunnaisesti. Sen kanssa ei ollut ongelmia, mutta sitten päästiin sukkien ehkä näyttävimpään osaan, suklaanpalasiin. Sitä ihailin heti kuinka joku on keksinyt, kuinka voi neuloa niin suklaannäköistä pintaa. Minulla kesti vähän aikaa, että tajusin mihin suuntaan lankaa piti pyörittää silmukan ympärille ja aloin saamaan aikaan oikean näköistä jälkeä. Sen jälkeen loppu sukkapari syntyikin aika rutiinilla. Kantapää oli ranskalainen ja kärjessä tehtiin sädekavennukset.
Ihan en muokkaamatta selvinnyt näistäkään sukista. Puikonvaihdon lisäksi neuloin suklaamallineuleessa suklaanpalan kerrosta korkeammaksi kuin ohjeessa. Minun kerrostiheys on usein pienempi kuin ohjeessa ja ohjeen mukainen suklaanpalan korkeus näytti minusta liian matalalta. Suklaista ei siis tullut oikean muotoisia. Yksi kerros lisää auttoi korjaamaan tilanteen. Lisäksi muokkasin mallia niin, että varteen neuloin suklaanpalasia kolme riviä ohjeen 4 sijaan. Jalkaterään sitä vastoin neuloin suklaanpalasia 4 riviä, että sain sukista koon 40 jalkaan sopivat.
Näitä oli aika hauska neuloa, kun niissä oli niin paljon vaihtelua. Yhtä juttua ei tarvinnut kovin kauan neuloa ja ennen kuin siihen kyllästyi pääsi neulomaan jotain muuta. Olen myös tyytyväinen lopputulokseen. Sukat annoin siis siskolle tietenkin Vadelmajogurttisuklaakonvehtien kera. Näistä sukista tuli minun sukkalaatikon syyskuun sukat eli paksusta langasta neulotut villasukat.
Karl Fazer Vadelmajogurtti
Ohje: Karl Fazer Vadelmajogurtti by Vilja Partanen lehdestä Fazer x Novita sukkalehti 2
Koko: 40
Lanka: Gjestal Janne musta (401) 7g, Novita 7 veljestä laivasto (170) 49g, marjapuuro (053) 20g ja turve (691) 52g
Puikot: 4mm resoriin ja 3.5mm muuten
Tekniikka: neulominen
Kategoria: sukat
Tekoaika: 13.10.-11.11.2023
Linkki Ravelryn projektiin: lankakeiju's Karl Fazer Vadelmajogurtti
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kerrothan minulle mitä tykkäsit, kiitos.