sunnuntai 31. joulukuuta 2023

Käsityövuoteni 2023

Vuosi lähestyy loppuaan. Minulle henkilökohtaisesti vuosi 2023 oli hyvä, vaikka myös samalla aika rankka. Sain töitä ja sen takia käsitöille ei jäänyt aikaa ihan niin paljon kuin olisin halunnut. Onkin aika tarkastella mitä sain käsitöiden suhteen aikaan vuonna 2023.

19 työtä

Tänä vuonna sain tehtyä 19 työtä. Se on vähemmän kuin koskaan sinä aikana, olen seurannut näitä tilastoja eli vuodesta 2011 lähtien. Se ei kyllä ollut minulle mikään yllätys, sillä aikaa käsitöille on tosiaan ollut vähemmän. Toivottavasti ensi vuonna pystyn muuttamaan tämän. Blogi-historiani aikana olen tehnyt vuodessa keskimäärin 33 työtä eli siitä jäätiin kauas. Tuttuun tapaan olen neulonut eniten, 16 työtä, lisäksi virkkasin yhden työn ja ompelin 2.

Sukkia syntyi tänäkin vuonna eniten, 11 paria. Se johtuu tietenkin siitä, että osallistuin sukkalaatikkohaasteeseen. Ihan en joka kuukaudelle saanut sukkia valmiiksi. Lokakuun sukat valmistuvat ensi vuoden puolella ja marras- ja joulukuun sukat jäivät tekemättä. Niiden lisäksi neuloin 2 puseroa ja yhden takin, lapaset ja tontun. Kuvassa keskeneräisenä näkyvä pusero on jo valmis, mutta sitä ei vielä saa valmiina näyttää. Virkkaamalla valmistui tyyny ja ompelemalla takki ja reppu.

Suosikkeja

Suosikikseni tämän vuoden töistä nostan ehdottomasti Range Backpack -reppu. Se on jo päässyt kovaan käyttöön. Myös Saffron-tyyny ja Cushy Cables Brioche -sukat nostan suosikeikseni tältä vuodelta.

Täällä blogissa eniten on luettu postauksia Terhen-sukista, Cushy Cables Brioche -sukista ja Domino-sukista.

Lankavarasto kasvoi

Lankaa minulla kului tänä vuonna 2kg 966g (9 238m). Siis vähemmän kuin aiempina vuosina. Toisaalta metrimäärä ei ole kovin kaukana kaukana viime vuoden 9 548 metristä, joten tänä vuonna olen ilmeisesti neulonut enemmän myös ohuista langoista. Langan hankkiminen kyllä pääsi täysin lapasesta, kun lisää lankaa on tullut tänä vuonna 5kg 901g (12 858m). Lankavarastoni siis kasvoi melkein 3 kilolla. Suurin piirtein siis samalla määrällä kuin olen kuluttanut tänä vuonna. Ensi vuonna täytyy yrittää vähän hillitä ostelua.

Muuta

Tänä vuonna olen osallistunut aika vähän yhteisneulontoihin. Toki osallistuin sukkalaatikkohaasteeseen melkein joka kuukausi. Lisäksi osallistuin Lankamaailman järjestämään Arpaonni sukka KALiin. Asetin myös itselleni täksikin vuodeksi #makenine haasteen. Niistä yhdeksästä mallista sain tehtyä 4/9 työtä. Valmiiksi tuli Wrapped Pullover, Sheep Mittens, Pointelle ja Cushy Cables Brioche -sukat. Vuosi sitten haaveilin neuleiden suunnittelusta, kehräämisestä ja lankojen värjäämisestä. Ne kaikki jäivät aika vähiin. Ehdin minä sentään julkaista ohjeen Kori-sukkiin alkuvuodesta. Toivoin myös ehtiväni ommella enemmän. Sitä ehdin sentään jonkin verran harrastamaan ja sain ommeltua ne projektit, jotka vuosi sitten vuosiyhteenvedossa mainitsin.

Suunnitelmia vuodelle 2024

Koska en yhtään tiedä kuinka paljon aikaa käsitöihin minulla riittää ensi vuonna, en aio kovin suuria suunnitelmia tehdä. Suurin toiveeni ensi vuodelle on, että aikaa käsitöille olisi tätä vuotta enemmän. Koska neulesuunnitelmien tekeminen on hauskaa, päätin myös tehdä ensi vuodelle #makenine haasteen eli valita yhdeksän mallia, jotka haluan tehdä ensi vuoden aikana. Ensi vuoden #makenine haasteeseen siirrän ensinnäkin tämän vuoden mallit, joita en ehtinyt tehdä eli Vattuniemi by Sari Nordlund (tähän ostin jo langat tänä vuonna), Pucker by General Hogbuffer, Semele by Åsa Tricosa, Kalaloch by Andrea Rangel ja Bloomsbury by Svetlana Volkova. Uusina malleina haasteeseen nostan Lingonberry by Lorilee Beltman, Jenica Hoodie by Joji Locatelli, Eowyn Socks by Claire Ellen ja Tiima by Lilja Palmgren.

Muuten toiveena on lähinnä, että ehtisin tekemään muitakin käsitöitä kuin vain neuloa. Jotakin pitää ainakin virkata ja ommella. Ja parasta olisi jos saisin kokeilla jotain ihan uutta tekniikkaa. Vuoden päästä nähdään miten käy. Näillä suunnitelmilla kohti vuotta 2024. Onnellista Uutta Vuotta 2024 kaikille!

5 kommenttia:

  1. Onpas kauniisti tehtyjä neuleita! Nuo itsellesi tekemäsi sukat ovat varsinkin upeita ja juuri sellaisia mitä itsekin tykkäsin käyttää. Ehkä kun lapset ovat isompia on taas aikaa neuloa enemmän.

    VastaaPoista
  2. Olet kyllä neulonut monipuolisesti kuitenkin ja isojakin töitä. Toivottavasti saat neuleaikaa tänä vuonna enemmän!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Maarit! Yllättävän paljon olen saanut aikaan, kun itsellä on se tunne, että mitään en ole saanut tehtyä.

      Poista
  3. Upeita töitä olet tehnyt. Kirjoneuleet ovat hienoja ja nostan hattua kaikille, jotka tekevät kirjoneuleita. Hyvä, jos joskus jonkun saan valmiiksi.

    VastaaPoista

Kerrothan minulle mitä tykkäsit, kiitos.