keskiviikko 27. joulukuuta 2023

Joululahjat 2023: Pätkis-sukat

Isälle neuloin joululahjaksi teemani mukaan Pätkis-sukat. Malli oli kaikessa yksinkertaisuudessaan hyvän näköinen ja varastostani löytyi jo valmiiksi sopivan väristä lankaa. Ja myös helppous oli tällä kertaa plussa, kun aika tuntui loppuvan kesken. Helpot sukat valmistuisivat nopeammin kuin kovin vaikeat, vaikka yleensä nautinkin enemmän hieman haastavista neuleista.

Tässä sukkamallissa ei tosiaan mitään kovin erikoista ole. Mallineule on yksinkertaista kirjoneuletta. Sukat on neulottu varresta varpaisiin. Kantapään vaihdoin taas tuttuun tapaan ranskalaiseksi ja kärkikavennukset leveään nauhakavennukseen. Ohjeessa tässä mallissa oli aika lyhyet varret, mutta minä neuloin niistä ihan tavallisen mittaiset. Luulen isäni tykkäävän enemmän sellaisista. Oikeastaan otin ohjeesta vain mallineuleen ja aloitussilmukkamäärän ja sen jälkeen en paljon ohjetta vilkuillut.

Sukista tuli kivat ja näitä oli oikeastaan tosi mukava neuloa. Kirjoneule piti mielenkiinnon sopivasti yllä. Haastavinta oli kantapään jälkeen saada mallineule jatkumaan oikein, eli ei mitään ylivoimaisen hankalaa. Eli oikein mukava projekti ja valmistakin tuli lopulta hyvissä ajoin.

Pätkis

Ohje: Pätkis I by Anni Laitinen lehdestä Fazer x Novita sukkalehti 2
Koko: 42
Lanka: Novita 7 veljestä turve (691) 102 g ja valkoinen (011) 62 g
Puikot: 3.5mm
Tekniikka: neulominen
Kategoria: sukat
Tekoaika: 23.11.-12.12.2023
Linkki Ravelryn projektiin: lankakeiju's Pätkis I

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kerrothan minulle mitä tykkäsit, kiitos.