Ennen joulua kävin kirjastossa ja siellä oli kutsuvasti esillä
Patalappuja ála Carte kirja. Nappasin sen siis mukaani. Kirja on todella inspiroiva ja minun teki mieli tehdä melkein kaikki sen mallit. Joululomalla kaivelin jämälankojani ja suunnittelin mitä patalappuja niistä voisi tehdä. En lopulta kuitenkaan ihan kaikkia kirjan malleja virkannut (ainakaan tällä kertaa), mutta aika monta kuitenkin.
Ensimmäisenä virkkasin
Iloinen leipuri -patalapun. Ihan ei sen virkkaaminen mennyt putkeen ensimmäisellä yrityksellä vaan siitä tuli mielestäni liian pieni. Siispä purin ensimmäisen version ja tein toisen, johon otin isomman koukun ja virkkasin pallosilmukat löysemmin. Niin sain patalapusta sopivamman kokoisen.
Iloinen leipuri:
Tekoaika: 17.-21.1.2019
Lanka: Lankava Silje pinkki 17 g ja vaalean punainen 9 g
Koukku: 4mm
Toisena koukulle pääsi Silmäniloksi -patalappu, joka oli koko kirjasta suosikkini. Tämä kyllä menee siihen kategoriaan, että se on melkein liian nätti käytettäväksi. Tässä tuon valkoisen pitsin virkkaaminen sujui tuskattomasti, mutta violetin taustan kanssa sai hiukan soveltaa, että se ei alkanut kupruilemaan. Ohjeessa annettiin, kyllä ohjeet miten soveltaminen tehtiin, mutta reunuksessa ei neuvottu miten soveltaessa muuttuneet silmukkamäärät otetaan huomioon. Mutta onnistui senkin virkkaaminen vähän laskemalla.
Silmäniloksi:
Tekoaika: 21.-26.1.2019T
Lanka: Hjertegarn Cotton nr 8 valkoinen 8 g ja violetti 17 g
Koukku: 2.5 mm
Seuraavaksi virkkasin Vauhdissa mukana -patalapun, joka oli ensimmäinen, jonka virkkaamisessa minulla ei ollut suurempia ongelmia.Tätä oli myös hauska virkkata.
Vauhdissa mukana:
Tekoaika: 26.-30.1.2019
Lanka: Hjertegarn Cotton nr 8 violetti 12 g ja Sandnes Mandarin Petit harmaa 14 g¨
Koukku: 2.5 mm
Seuraavaksi virkkasin Piknikille -patalapun. Tämäkin malli on ulkonäöltään yksi suosikkini. Lisäarvoa tulee vielä siitä, että se on kaksinkertainen, jolloin se suojaa paremmin. Tässä oli taas sama ongelma kuin Iloinen leipuri -patalapussa. Ensimmäisestä virkkaamastani puoliskosta tuli ihan mitättömän kokoinen. Isommalla koukulla tuli taas parempi.
Piknikille:
Tekoaika: 31.1.-14.2.2019
Lanka: Gjestal Janne punainen 40 g ja musta 9 g
Koukku: 4 mm
Seuraava malli, Metsäretkellä, olikin minulle, jo ennestään tuttu, sillä muistan virkkanneeni tällaisia patalappuja lapsena ja taitaa niitä olla äidillä vieläkin käytössä. Tämän virkkaaminen oli kyllä tosi hauskaa ja luulen, virkkaavani tällaisia myös tulevaisuudessa.
Metsäretkellä:
Lanka: Novita 7 veljestä keltainen 34 g, Gjestal Janne punainen 3 g ja ruskea 14 g
Viimeiseksi virkkasin Pää pyörällä -patalapun. Ideana tässä on virkata aina vähän matkaa yhdellä langalla ja sitten vaihtaa väriä. Tämäkin patalappu on kaksinkertainen, joten langanpäät saattoi jättää sinne väliin. Kaivelin tätä varten sinisen ja harmaan sävyisiä lankoja. Harmikseni yksikään käyttämäni lanka ei kulunut täysin loppuun asti, mutta sainpas niitä ainakin vähemmäksi. Taustapuolen virkkasin kirjavalla langalla, sillä minusta siinä on samaa henkeä kuin tuossa päällipuolessa.
Pääpyörällä:
Lanka: Gjestal Janne vihreäkirjava 37 g, Ville vaalean harmaa 4 g, Novita 7 veljestä harmaa 14 g, farkku 6 g ja petrooli 7 g
Eiköhän siinä ole riittävästi patalappuja tällä kertaa.
Patalappuja ála Carte -kirjan mallit ovat oikein kivoja, mutta ohjeet olivat minun makuuni hieman ylimalkaisia. Muutama malli jäi kuitenkin tuosta kirjasta vielä kutkuttamaan, joten ehkäpä palaan siihen vielä joku päivä.